Solita

Ikä: s. 1/2021
Sukupuoli: Narttu, steriloitu
Koko: n. 10 kg, 40cm
Sijainti: MAP ”New land”, Romania
Solita on päätynyt jo pienenä pentuna MAP-koiratarhalle eikä sillä ole muuta tietoa elämästä. Solita on syntynyt v. 2021, eli on noin 4-vuotias. Kokoa Solitalla on 40 cm ja 10 kiloa. Solitan onneksi se pääsi muuttamaan Magdan luokse New Landille, jossa sen kanssa yritetään mahdollisuuksien mukaan touhuta enemmän ja lisätä sosiaalisuutta. Solita antaa ihmisen käsitellä itseään kiltisti, mutta ihmisen lähelle ei vielä uskalla hakeutua, kun ujous ottaa vielä vallan siinä tilanteessa.
Solita on todella kiltti koira, mutta valitettavasti ujo vielä, koska on elänyt koko elämänsä tarhaolosuhteissa. Tästä syystä Solita tarvitsee rauhallisen kodin ja ympäristön. Lapsiperhearki olisi Solitalle liikaa joten Solitaa ei luovuteta lapsiperheeseen, mutta Solita varmasti oikeiden ihmisten avustuksella sopeutua rauhalliseen taajama ympäristöön maaseudun lisäksi. Solitan ihmisten tulisi olla rauhallisia ja ujoja koiria ymmärtäviä, joilla on aikaa kotiuttaa Solitan kaltaista ujoa koiraa. Solita käy myös kissakotiin ja reipas koirakaveri voisi olla hyvä apu oppia kotikoiran elämistä ja mallin näyttäjäksi. Tarhalla Solita jakaa tilansa toisen ujon koiran kanssa.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.










