Koda
Ikä: Synt. n. 3/2021
Sukupuoli: Uros, leikattu
Koko: n. 25-30 kg
Sijainti: Giurgiu Public Shelter, Romania
Koda, syntynyt arviolta 3/2021, n. 25-30kg leikattu uros
Aktiivimme ovat tavanneet Kodan Giurgiun kunnallisella tarhalla jo useamman kerran. Maaliskuussa 2024 oli kuitenkin Kodan vuoro päästä mukaan Woffan adoptio-ohjelmaan ja saada askel lähemmäs erilaista loppuelämää. Kunnallisella tarhalla asuu satoja koiria. Häkit ovat pieniä, ympäristö on levoton ja stressaava. Vaikka Kodalla on vaihtuneet häkkitoverit, on poika pysynyt yllättävän tasapainoisen oloisena.
Koda on aiemmin asunut samassa häkissä kahden narttukoiran kanssa. Toinen häkkitovereista matkusti Suomeen omaan kotiin maaliskuussa 2024 ja toinen on vaihtanut asumaan toiseen häkkikokoonpanoon. Nyt Koda asuu häkissä yksin. Narttukoirien kanssa yhteiselo sujui ongelmitta, Koda on laumassa enemmänkin alistuja ja antaa muille koirille tilaa säheltää. Emme tiedä tuleeko Koda uroksien kanssa toimeen.
Luonteeltaan Koda on kiltti, aktiivinen ja sosiaalinen. Vieraita ihmisiä poika lähestyy innolla ja avoimesti. Koda viettää mielellään aikaa ihmisen lähellä ja nauttii saamastaan huomiosta. Kodaa voi halata ja häntä vipattaen poika jakaa suukkoja aktiiveille. Innostuessaan Koda on leikkissä ja hyppelehtii häkissä edes takaisin.
Etsimme Kodalle aktiivista kotia. Uskomme pojan sopeutuvan moneen eri asumismuotoon ja lempeän luonteensa puolesta myös lapsiperheeseen.
Vaikka Koda on tarhaluonteeltaan sosiaalinen, ihmisrakas ja kaikkien kanssa toimeentuleva, täytyy tulevan perheen kuitenkin ymmärtää että tarhakäytös saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Julkisen tarhan koirat elävät stressaavassa elinympäristössä. Tarhaolosuhteet ahdistavat varmasti koiria – tarhalla on meluista, talvisin on kylmä ja häkkitovereiden kanssa saattaa tulla erimielisyyksiä, sillä tilaa on liian vähän. Julkiselta tarhalta tulevien koirien kohdalla on tärkeä tiedostaa, että koiran käytös voi muuttua Suomeen tullessa. Tarhalla sosiaalinen ja reipas koira voi kotiuduttuaan olla pelokas. Tarhan nurkassa kyhjöttävä, surumielinen koira puolestaan voi olla kotona touhukas ja utelias.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.