Poppy


Ikä: Synt. n. 1/2021
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 8-10 kg
Sijainti: Margaretan eläinsuoja, Romania
Saapunut tarhalle: 202
3

Poppy, syntynyt arviolta 1/2021, n. 8-10kg leikattu narttu

Margareta näki Poppyn ensimmäisen kerran 2022 vuoden alussa. Vilkkaan tien varressa rakennustyömaalla oli äitikoira, jolla oli pienet pennut. Poppy etsi epätoivoisesti itselleen ja pennuille ruokaa. Margareta sanoi rakennustyömaalla työskenteleville, että hän ottaisin Poppyn ja pennut eläinsuojalleen. Työntekijät kuitenkin sanoivat, että Poppy oli heidän koira ja sitä ei saisi viedä. Vuosi myöhemmin Margareta kuuli, että työmaa oli valmistunut, työntekijät lähteneet, mutta Poppy oli jäänyt. Margareta kiirehti paikalle pelastamaan Poppyn, mutta valitettavasti pentuja ei löytynyt mistään.

Eläinsuojalle muuton yhteydessä Poppy kävi eläinlääkärin tarkastuksessa ja tautitesteistä paljastui sydänmatotartunta. Poppyn hoidot ovat kuitenkin nyt loppuneet ja sydänmadon uudelleentestaus on pian.

Luonteeltaan Poppy on herkkäsieluinen. Tyttö luottaa ihmisiin ja kaipaa oman ihmisen läsnäoloa. Poppy on kiltti, sosiaalinen ja lempeä. Koiralaumassa elo sujuu tytöltä ilman ongelmia. Poppylla on jonkin verran ylipainoa, joten tulevan kodin tulee sitoutua painon pudotukseen. Koiran ihannepaine on n. 6-7kg.

Etsimme Poppylle kotia jossa Poppy saisi olla mahdollisimman paljon oman ihmisen kanssa. Uskomme Poppyn sopeutuvan toisen koiran kaveriksi, mutta on varmasti onnellinen myös yksinasujana.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.