Nola
Ikä: 4-vuotias
Sukupuoli: Narttu, leikattu
Sijainti: MAP, Romania
11.3.2024
Kauttamme kotia etsinyt äiti koira Nola, on siirtynyt enkelikoiriin.
Nolalla huomattiin loppuvuodesta sydänvika, juuri ennen kuin hänen oli tarkoitus matkustaa Suomeen kotihoitoon. Nola jäi Romaniaan hoitoihin, mutta hoidot eivät tuottaneet tulosta.
Aktiivimme näkivät Nolan Romaniassa 11.3.24 aamuna, jolloin Nolan hengitys oli jo hyvin hankalaa. Ainoa oikea päätös oli päästää Nola kärsimyksestä.
Vaikka Nola ei koskaan ehtinyt kokea kotikoiran elämää, olemme kiitollisia ettei hänen tarvinnut lähteä täältä yksin, kärsien kadulla tai tarhalla.
Kiitos eläinlääkärimme Magda & Iulia, kun piditte meidän rakkaasta Nolasta huolta viimeisillä hetkillä ja hän sai tuntea olonsa rakastetuksi.
Nolan tarinan alussa oli kaikki muuta kuin helppoa. Nola, syntyi tyypilliseen tapaan vahtikoiraksi Romanialaiseen perheeseen. Ensimmäiset vuodet elämästä Nola asui ulkona lyhyeen ketjuun kytkettynä kesät, talvet. Ilman lämmikettä tai ihmisen läheisyyttä. Koska Nolasta ei tullut perheen toivomaan agressiivista vahtikoiraa, hänet hylättiin kadulle. Nola ehti asua kadulla jonkin aikaa, ennenkuin hän alkoi odottamaan pentujaan. Nola synnytti pennut romunkeräyspaikalle vaarallisen moottoritien varteen. Elämä oli pelkoa ja pennuista huolehtimista päivästä toiseen, kunnes eräänä päivänä eläinsuojelija Magda Radu saapui paikalle.
Magda on eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä eläinten auttamiselle. Magda oli saanut vihjeen Nolasta ja hänen pennuistaan, eikä hän epäröinyt hetkeäkään lähteäkseen pelastamaan heitä turvaan. Kun hän saapui paikalle, hän näki Nolan ja hänen pentunsa piilossa romunkeräyspaikan takana. Nola oli laihassa kunnossa ja piti tiukasti huolta pienistä pennuistaan. Pikkuhiljaa Nola tajusi, että tämä ihminen oli tullut auttamaan. Hän antoi Magdan silittää itseään ja pentujaan ja hyppäsi auton kyytiin. Nola ja pennut muuttivat Mapin koiratarhalle. Enää ei tarvinnut pelätä. Oli turvallinen paikka ja ruokaa saatavilla. Tästä huolimatta koiratarha ei ole kenenkään koiran paikka elää. Nola on herkkä ja huolehtivainen äiti, joka rakastaa pentujaan yli kaiken. Vaikka pentujen kasvaessa heistä on tullut itsenäisempiä, kaipaavat he äidin läheisyyttä edelleen ja sitä Nola heille tarjoaa.
Nola on sympaattinen ja hyväluonteinen koira. Nolalla ei ole kokemusta kotikoiran elämästä ja vieraat ihmiset ovat vielä tytöstä jännittäviä vaikka hän onkin ihmisistä kovin kiinnostunut. Nolan tarina on ollut täynnä vaikeuksia ja haasteita, mutta se on myös tarina rohkeudesta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Nola on osoittanut, että vaikka elämä voikin olla rankkaa, ei koskaan saa luovuttaa. Nola sai mahdollisuuden uuteen alkuun ja onnelliseen loppuun.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.