Raine


Ikä: Synt. n. 12/2022
Sukupu
oli: Uros, leikattu
Koko: n. 5-10 kg
Sijainti: Giurgiu Public Shelter, Romania

Raine, syntynyt arviolta 12/2022, n. 5-10kg leikattu uros

Raine asuu Giurgiun kunnallisella tarhalla pienessä häkissä kolmen muun uroksen kanssa. Kunnallisen tarhan ympäristö on levoton ja stressaava. Koirat haukkuvat, ovat turhautuneita ja peloissaan. Pienessä häkissä eläminen päivästä toiseen ilman kunnon suojaa säältä, ei ole koiran elämää.

Aktiivimme tapasivat Rainen maaliskuussa 2024. Surusilmäiset pojat katsoivat häkin verkon läpi. Häkkiin mentäessä nelikko kuitenkin vähän innostuu. Tällä kertaa he eivät jäisi varjoiksi, joku huomasi heidät.

Rainen kynnet olivat pitkät. Kunnallisella tarhalla koirien kynsiä ei leikata tai turkkia pestä. Aktiivit leikkasivat Rainen kynnet, jotta pojan olisi vähän helpompi seistä. Poika on hyvin laihassa kunnossa ja pyysimme, että tarhalla huomioitaisiin Rainen ravinnonsaantia paremmin.

Luonteeltaan poika on sosiaalinen, herttainen ja kiltti. Raine on hiljainen, eikä sen kuultu haukkuvan tarhalla. Ihmiset poika ottaa vastaan sosiaalisesti häntä heiluen. Poika katselee häkeltyneenä ympäriinsä, eikä voi käsittää sitä että joku on huomannut hänet.

Rainen etujaloissa on kasvuhäiriö, jonka vuoksi poika etsii kotia erityisadoptiona.

Rainelle etsitään kotia, jossa olisi reipas pieni koirakaveri odottamassa. Uskomme pojan sopeutuvan myös ainoaksi koiraksi, mutta perheeltä odotetaan ymmärrystä siitä, että aina laumassa eläneen koiran kotiutuminen yksinasujaksi voi viedä aikaa.

Vaikka Raine on tarhaluonteeltaan sosiaalinen, ihmisrakas ja kaikkien kanssa toimeentuleva, täytyy tulevan perheen kuitenkin ymmärtää että tarhakäytös saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Julkisen tarhan koirat elävät stressaavassa elinympäristössä. Tarhaolosuhteet ahdistavat varmasti koiria – tarhalla on meluista, talvisin on kylmä ja häkkitovereiden kanssa saattaa tulla erimielisyyksiä, sillä tilaa on liian vähän. Julkiselta tarhalta tulevien koirien kohdalla on tärkeä tiedostaa, että koiran käytös voi muuttua Suomeen tullessa. Tarhalla sosiaalinen ja reipas koira voi kotiuduttuaan olla pelokas. Tarhan nurkassa kyhjöttävä, surumielinen koira puolestaan voi olla kotona touhukas ja utelias.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koira ei ole välttämättä vuosiin päässyt pureskelemaan mitään muuta kuin huonolaatuista ruokaa ja tarhan kaltereita, joten koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.