Danny

Danny on noin 7- 8 kuukauden ikäinen leikkaamaton urospentu, joka painaa nyt n. 8 kg.

Danny on pelastettu sisarustensa ja emon kanssa julkiselta tarhalta aivan pienenä pentuna, ja jatkanur matkaansa Ramonan eläinsuojalle. Poika on kasvanut sisarustensa kanssa tarhalla kaikki yhdessä, kunnes pentujen kasvettua on pojat jouduttu erottamaan tytöistä ja emosta. Danny tulee toimeen hienosti kaikkien kanssa, ja on kiltti sekä ystävällinen ihmisen kanssa. Videon lailla poju nauttii rapsutuksista, vaikka hihanssa olo onkin vielä todella jännittävää.

Päivät Danny viettää tarhalla normaalin pennun tavoin; leikkien, nukkuen, syöden ja juoden. Ja tietenkin aina ihmisen nähdessä rapsutuksia kerjäten.

Pojalle etsitään perus aktiivista kotia, missä ollaan valmiita pennun tuomiin haasteisiin, ja perheellä on aito halu kouluttaa pojasta rakastettu perheenjäsen.

Tämä onnekas tyyppi on valmis matkustamaan maaliskuun alussa jos vain se oma koti löytyisi, mistä ei enään ikinä joudu tulla hylätyksi. Pentu painaa nyt n. 8kg ja siitä oletetaan kasvavan max. 15kg. Danny tulee nuorena Suomeen, joten sitä ei voida kastroida vielä Romaniassa. Adoptoija sitoutuu hoitamaan leikkauttamisen Suomessa.

Dannyllä ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä tarkoittaasana kotikoira. Sillä ei ole taitoa kävellä hihnassa tai olla sisäsiisti. Danny ei tiedä että huonekaluja ei saa maistella, yksin ollessa ei saa äännellä ja haukkua oman ihmisen perään, tai matolle ei saa pissiä. Danny, kuten jokainen tarhakoira lähtee nollista, eikä tuleva koti saa odottaa/vaatia koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa. Jokainen katukoira ansaitsee kärsivällisen perheen, kenellä on aikaa ja halua opettaa pentu kunnon kansalaiseksi.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.