Elony – Minut on varattu 🙂

Elony on noin 6 kk ikäinen leikkaamaton narttu.

Elony löydettiin Bukarestin syrjäseudulta sisaruksiensa kanssa. Pennut elivät teollisuusalueella, josta eivät löytäneet ruokaa itselleen. Yksi pennuista oli jo menehtynyt ennen kuin eläinsuojelijat ehtivät paikalle. Valitettavasti ainoastaan Elony saatiin kiinni ja muut pennut pääsivät karkuun. Elony matkusti Margaretan eläinsuojalle. Aktiivimme tapasivat Elonyn tammikuussa 2023.

Elony on hyvin pentumainen. Tyttö tykkää leikkiä ja touhuta jatkuvasti. Muiden koirien kanssa tulee hienosti toimeen, mutta uskomme Elonyn pärjäävän reippautensa vuoksi myös ainoana koirana. Elony on aktiivinen, utelias ja sosiaalinen pentu, jolla virtaa riittää.
Elonyllä on paljon pennulle ominaista käytöstä, kuten sormien kaluamista hampailla ja ihmisen lahkeen maistamista. Tyttö on hiljainen, eikä hauku edes leikkiessä toisten koirien kanssa.

Elony painaa nyt n. 10 kg. Oletamme tytön kasvavan keskikokoiseksi, n. 15 kiloiseksi. Elony on valmis matkustamaan Suomeen maaliskuun alussa.
Elonyllä ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä tarkoittaa sana kotikoira. Sillä ei ole taitoa kävellä hihnassa tai olla sisäsiisti. Elony ei tiedä että huonekaluja ei saa maistella, yksin ollessa ei saa äännellä ja haukkua oman ihmisen perään, tai matolle ei saa pissiä. Elony, kuten jokainen tarhakoira lähtee nollista, eikä tuleva koti saa odottaa/vaatia koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa. Jokainen katukoira ansaitsee kärsivällisen perheen, kenellä on aikaa ja halua opettaa pentu kunnon kansalaiseksi.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.