Kotihoitajuus
Kiitos, kun harkitset katukoiran kotihoitajaksi ryhtymistä! Kun koira on tullut Suomeen kotihoitoon, on se jo puolimatkassa omaan kotiin. Ohessa hieman perustietoja kotihoitajaksi ryhtymisestä.
Kotihoitaminen on yksi tärkeimmistä tavoista auttaa rescuekoiraa matkalla kohti omaa kotia. Kotihoitaja ottaa yhdessä yhdistyksen kanssa sovitun koiran kotiinsa odottamaan uutta, omaa loppuelämän perhettä ja opettaa sitä kotikoiran tavoille. Koira pyritään valitsemaan kotihoitajan kokemusta ja taitoja vastaavaksi. Eläin valitaan sijoituskotiin ottamalla huomioon perheen muut lemmikkieläimet, kotihoitopaikan resurssit ja mahdolliset lapset. Kotihoitajuus on vapaaehtoistyötä eikä siitä makseta palkkaa.
Monet rescuekoirat tulevat Suomeen suoraan tarhaolosuhteista, joissa niiden elämä on ollut hyvin erilaista kuin kotikoiran arki. Koiratarhalla koiran käyttäytymisestä voidaan tehdä arvio, mutta vasta kotiympäristössä koiran todellinen persoona alkaa usein tulla esiin. Kotihoidossa koira saa mahdollisuuden rentoutua, oppia luottamaan ihmisiin ja näyttää paremmin, millainen se on turvallisessa ympäristössä.
Kotihoitajan antama tieto on korvaamattoman tärkeää tulevaa adoptioperhettä varten. Kotihoidossa voidaan oppia esimerkiksi, miten koira suhtautuu erilaisiin ihmisiin, lapsiin, muihin eläimiin, kodin ääniin, yksinoloon, ulkoiluun ja arjen tilanteisiin. Näiden havaintojen avulla voimme löytää koiralle mahdollisimman sopivan kodin ja varmistaa onnistuneen adoption. Kotihoitaminen auttaa myös koiraa valmistautumaan uuteen elämään. Se saa harjoitella kotikoiran taitoja turvallisesti: sisäsiisteyttä, hihnassa kulkemista, lepoa, käsittelyä ja kodin arkirutiineja. Erityisesti aroille tai epävarmoille koirille kotihoito voi olla merkittävä askel luottamuksen rakentumisessa ja kohti loppuelämän kotia.
Kotihoitajana et tarvitse olla täydellinen koira-asiantuntija. Tärkeintä on turvallinen ympäristö, kärsivällisyys, halu oppia ja sitoutuminen koiran hyvinvointiin. Woffa tukee kotihoitajia koko prosessin ajan ja auttaa tarvittaessa koiran kotiutumiseen, arkeen ja mahdollisiin haasteisiin liittyvissä tilanteissa. Kotihoitaminen ei ole vain väliaikaisen kodin tarjoamista – se on mahdollisuus antaa koiralle ensimmäinen kokemus turvallisuudesta, luottamuksesta ja siitä, miltä oikea koti voi tuntua.
Kotihoitaja ottaa koiran hoidon täysin omalle vastuulleen, kustantaa koiran ruuat ja perustarvikkeet. Yhdistys korvaa koiran välttämättömät eläinlääkärikulut. Eläinlääkärikäynneistä on sovittava etukäteen yhdistyksen edustajan kanssa. Kotihoitajuus on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät halua sitoutua eläimeen seuraavaksi 15 vuodeksi, vaan antavat koiralle väliaikaisen kodin ja mahdollisuuden uuteen elämään.

MITÄ TOIVOMME KOTIHOITAJALTA?
Kotihoitajan tärkein edellytys on sitoutuminen koiraan. Hoitokoti sitoutuu pitämään koiraa, kunnes koiralle on löydetty pysyvä koti. Yhdistyksen on vaikea arvioida, milloin mahdollinen uusi koti löytyy. Parhaimillaan se voi löytyä kuukaudessa. Toiset koirat voivat joutua odottamaan pidempään.
Koiran juridinen omistusoikeus säilyy Woffa ry:llä, kunnen uusi koti on löytynyt. Woffa on kotihoitajan tukena koko prosessin ajan ja etsii aktiivisesti koiralle adoptiokotia. Kotihoitajan rooli uuden kodin etsimisessä on tärkeä, sillä kotihoitajalla on oleellista informaatiota koirasta. Toivommekin, että hoitaja auttaisi meitä päivittämään kuulumisia ja valokuvia koiran esittelyalbumiin.
Jos pohdit kotihoitajaksi ryhtymistä, on hyvä miettiä omaa ajankäyttöä sekä elämäntilannetta.
- Mitä pystyn tarjoamaan hoidokille?
- Riittääkö kokemukseni koirista koiran kouluttamiseen?
- Onko minulla tarpeeksi aikaa, tilaa, varoja?
- Onko minulla hyvä verkosto, jos tarvitsen varahoitopaikkaa?
- Olenko energinen liikkuja vai pidänkö rauhallisista kävelylenkeistä?
- Onko kotiympäristö rauhallinen vai sellainen, missä sattuu ja tapahtuu?
- Onko perheessä lapsia tai muita eläimiä?
Valitsemme yhdessä sellaisen hoitokoiran, joka sopii sinun elämänrytmiisi. Mitä enemmän kerrot elämästäsi, sen helpompi yhdistyksen on etsiä sopiva hoitolainen. Toivomme mahdollisimman rehellistä ja avointa kuvausta tilanteesta. Voit kertoa meille odotuksesi tai pelkosi kotihoitajuuden suhteen ja mietitään yhdessä vaihtoehtoja.
MITÄ KANNATTAA OTTAA HUOMIOON?
Yhdistys tuo kotihoitoon koiria, jotka ovat vaarassa jäädä tarhalle loppuelämäkseen. Ne ovat aikuisia, jotka ovat olleet tarhalla pitkään tai aikuisuuden kynnyksellä olevia pentuja, joilla on vaarana jäädä koiratarhalle. Ne eivät ole syystä tai toisesta saaneet kotia. Olemme huomanneet esimerkiksi, että suurikokoiset mustat koirat kiinnostavat ihmisiä vähemmän kuin nuoret, pienikokoiset koirat. Isommat ja vanhemmat koirat ovat vähiten kysyttyjä, jonka vuoksi he usein joutuvat asumaan tarhalla pidempään.
Romanian koirien taustoista tai rotuyhdistelmistä ei usein tiedetä mitään. Koirien kuvaukset ovat tarhaolosuhteissa tehdyt ja kun koira kotiutuu, se saattaa reagoida eri tavoilla stressaavaan muutokseen.
Koira vaatii kärsivällisen totuttelun kodissa asumiseen. Koira ei välttämättä ole sisäsiisti, vaan se on opetettava kävelemään hihnassa ja tekemään tarpeensa ulos. Toiset oppivat nopeasti, toiset vasta pitkän ja kärsivällisen kouluttamisen tuloksena. Katukoira on kuin pentukoira, jolle kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa elämässä. Tavallisetkin asiat voivat olla hyvin pelottavia ja jännittäviä. Erona vain se, että katukoiralla saattaa olla syvälle juurtuneita traumoja esimerkiksi väkivaltaisesta kohtelusta. Sen sopeutuminen uuteen tilanteeseen voi viedä viikkoja. Hoitokoira ei siis välttämättä ole helppo.
Koirille pyritään etsimään koteja sillä konseptilla, että ne menevät ensisijaisesti loppuelämän kotiinsa suoraan tarhalta, sillä koiralle kodin ja ympäristön vaihtuminen on aina stressaavaa. Kotihoitoon pääseminenkin on koiralle iso asia, sillä tarhaolot eivät ole koiralle ihanteelliset. Kotiolosuhteisiin ja ihmisen kainaloon pääseminen on suuri palvelus tarhakoiralle matkalla lopulliseen kotiin. Sitoutuneille kotihoitajille on jatkuvasti tarvetta. Jos vielä mietit, voisitko tarjota sopivan kotihoitopaikan tai sinulle on kysyttävää asiaan liittyen, laitathan meille viestiä. Nopeimmin tavoitat meidät Facebook Messengerin kautta (Woffa kotia etsivät koirat) tai sähköpostitse.
KOTIHOITAJAKSI?
Jos olet kiinnostunut ryhtymään kotihoitajaksi tai haluat lisätietoa asiasta, laitathan meille viestiä Facebook – messengerillä, sähköpostitse, tai ota yhteyttä -osiosta. Pyydämme kotihoitajia täyttämään kotihoitohakemuksen ja lähettämään sen yhdistyksen sähköpostiin. Kotihoitosopimus tehdään vasta, kun asia on sovittu yhdistyksen edustajan sekä kodin välillä. Hakemuksen täyttäminen ei sido sinua vielä mihinkään.
Koiraa hakiessasi luovutuspaikalta tulee sinun tuoda yhdistyksen edustajalle 2 kpl kotihoitosopimuksia täytettynä.
