Dora – Minut on varattu!
Dora, n. 15kg, s. 1.10.2021, leikattu narttu.
Aktiivimme tapasivat Doran Giurgiun kunnallisella tarhalla lokakuussa 2022, sekä tammikuussa 2023. Doraa oli vaikea olla huomaamatta. Hän kiipeili innoissaan häkin seinää ylös, kun huomasi lähestyvät ihmiset. Dora kiipesi ihmisten korkeudelle, työnsi päänsä ulos häkistä ja pyysi huomiota. Ja sitä Dora myös sai. Joka kerta, kun aktiivimme ohittivat Doran häkin kiipesi hän verkkoa pitkin ylös häntä heiluen. Joka kerta Dora toivoi että hänet huomataan.
Vaikka Dora ei löytänyt kotia suoraan tarhalta, löytyi tytölle kotihoitopaikka Espoosta. Dora saapui Suomeen kotihoitoon 27.5.
Kotihoitajan kertomana:
”Dora on osoittautunut todella ihastuttavaksi ja lempeäksi tytöksi. On suhtautunut hieman vältellen varsinkin isompaan omista koiristani, vaikka Luca ei ole kovin paljon Doraa isompi ja on ollut koko ajan hillityn kiinnostunut Dorasta. Dora ei varmaankaan ole koskaan ollut sisätiloissa, sillä on sisällä hieman säikky, vaikka parvekkeella tykkää seurasta ja rapsutella saisi vaikka koko ajan.
Ei ole toistaiseksi haukkunut kertaakaan, käy tutkimassa asuntoa, kun olen omien kanssa ulkona, tykkää erityisesti käydä pyörimässä sängyllä. Kun jouduin sulkemaan parvekkeen ukkosen takia ja ottamaan hänet sisälle, niin oli kyllä jonkun aikaa ihan rauhassa, mutta alkoi sitten stressaamaan ja vaikka tuli sängylle viereeni rapsuteltavaksi niin ei tahtonut olla paikallaan ja läähätti kovin, osittain saattoi johtua myös ukonilmasta. Kun avasin parvekkeen niin meni sinne takaisin. Nukkuu yötkin parvekkeella rauhassa. Olen välillä ottanut hänet sisälle rapsutettavaksi ja välillä käy itsekin asunnon puolella, mutta palaa herkästi takaisin parvekkeelle.
Olemme päässeet aloittamaan ulkoilutreenit vasta vähän aikaa sitten, koska hissi oli poissa käytöstä 2,5 viikkoa ja hankalissa kierreportaissa Doran kantaminen olisi ollut riskialtista. Mutta nyt sitten luotiin luottamuspohjaa ensimmäiset 3 viikkoa ja se on kannattanut, sillä ulkoilut ovat lähteneet sujumaan odotettua paremmin. Dora ei osaa kulkea vielä hihnassa kunnolla, mutta on utelias tutkimaan ympäristön hajuja. Ulkona ottaa vastaan mielellään silityksiä ja jopa kellahtaa maharapsutuksille. Enää ei hepuloi, kun hihna kiristyy ja on muutenkin hieman rauhoittunut ulkona. Viikon ulkoilun jälkeen otin ensin Lucan hänen kanssansa ulos muutamia kertoja ja nyt kuljetaan koko porukalla. Ulkoilut ovatkin alkaneet sujumaan yllättävänkin hyvin. On myös alkanut tehdä molemmat hädät ulos nyt kun pääsee muiden kanssa lenkille eikä tarvitse odottaa omaa vuoroa. Ottaa herkästi kontaktia ihmiseen.
On antanut tuttuni jo silittää häntä ulkona ja kun jään juttelemaan jonkun kanssa niin yleensä vähän ajan päästä käy joko istumaan tai makaamaan rauhassa. Väistää hieman ohi ajavia autoja, varsinkin isompia, mutta ei panikoi. On myös alkanut näyttämään leikkisää puoltaan sisälle tultaessa pikku hepuleilla.
Tuntuu palkkautuvan mieluiten huomiosta ja kosketuksesta kuin makupaloista. Ei ole toistaiseksi osoittanut merkkejä minkäänlaisista resurssi- tai muusta aggressiivisuuksista. Antaa käsitellä nätisti, kynsienleikkuu harjoittelut aloitettu, vielä yrittää nykiä tassua pois.
Dora on selvästi ihmisläheinen koira, joka voisi viihtyä ainoanakin koirana tai kiltin kaverin seurassa. Leikkii leluilla itsekseen. Dora on kerran käynyt olohuoneen pöydällä ja hyppinyt keittiön kaapistoja vastaan, mikä kannattaa ottaa huomioon. Hiljaisena tyttönä sopii myös kerrostaloon, kunhan oppii olemaan myös sisätiloissa rennosti. Dora on kiltti ja fiksunoloinen tyttö.”
Tällä hetkellä Dora on kotihoidossa kerrostalossa kaupungissa kahden koiran kanssa. Etsimme Doralle kotia, jossa tyttö saa rauhassa totutella uuteen elämään. Dora on tavattavissa Espoossa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Tautitesteistä voit lukea täältä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.