Gilber


Ikä: s. 1/2015
Sukupu
oli: Uros, kastroidaan pian
Koko: n. 30-35 kg
Sijainti: New Land ”MAP” Romania
Saapunut tarhalle: 9/2023

Järjestömme jäsen oli Romaniassa syyskuussa 2023 kuukauden reissullaan, kun matkalla tarhalle Magda äkisti jarrutti autoa. Ojan reunalta varjosta löytyi vanhempi saksanpaimekoiramix, nykyisin nimeltään Gilber. Herran tarina on surullinen, jolla on vielä toivottavasti onnellinen loppu!

Gilber on nimittäin pitkän ajan entinen kotikoira ja hänet hylättiin kauan sitten ensimmäisen kerran perheestään. Sen jälkeen jokin mies otti hänet pihalleen lyhyeen kettinkiin ”vahtikoiraksi”. Gilberistä ei kuitenkaan koskaan aggressiiviseksi vahtikoiraksi ollut ja hänet hylättiin jälleen. Tämän jälkeen Magda huomasi koiran ja suunnitteli pelastamista. Kun tilat oli omalle tarhalle tehty valmiiksi Gilberille, lähti Magda etsimään koiraa mutta hän oli jälleen kadonnut. Magda kysyi paikallisilta olisiko kukaan nähnyt mitä koiralle on käynyt ja useat sanoivat että hänet oli taas nostettu vieraaseen autoon ja viety pois. Kuukausia kului ja vihdoin syyskuussa 2023 ajaessamme tarhalle Gilber oli palannut kadulle ja se saatiin turvaan Magdan luokse etsimään loppuelämän kotia.

Gilber rakastaa ihmisiä ja lapsia. Tämä vanhemman iän saavuttanut herra on kuitenkin vielä reipas, iloinen ja sosiaalinen joka tarhalla ollessaan haluaisi olla vain ihmisen lähellä. Gilber adoptoidaan erityiskulukorvauksella sen korkean iän ja huonojen hampaiden takia. Gilber matkustaa autossa hienosti ja hyppää sinne itsenäisesti.

Etsimme koiralle rauhallista kotia missä viettää elämästään viimeisiä vuosia onnellisena ja turvassa hylkäämiseltä. Gilber rakastaa lapsia, mutta aivan pienten perheeseen emme häntä kuitenkaan adoptoi. Etsimme myös omakotitaloa tai rivitaloa omalla pihalla, missä herra pääsisi halutessaan nautiskelemaan elämästä. Gilberin hampaat ovat kuluneet ja hänellä on saksanpaimenkoirille tyypilliset lonkat, jonka vuoksi herralle ei etsitä aktiivista kotia.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.