Louis

Louis, 4kk uros!
Louis otettiin kiinni Bukarestissa sijaitsevan marketin pihalta. Pennut olivat eläneet pihapiirissä muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pentujen kasvaessa olivat ihmiset soittaneet rankkureille hakemaan pennut pois tappotarhalle. Ennen rankkureiden tuloa, eläinsuojelijamme oli saanut soiton tilanteesta, ja kerennyt paikalle pelastamaan pennut ennen hirveää kohtaloa tappotarhalla. Pentuja oli yhteensä neljä, mutta valitettavasti yksi sisaruksista oli kuitenkin liian arka ja sitä ei saatu isoista yrityksistä huolimatta kiinni… Kun eläinsuojelijamme oli yrittänyt seuraavana päivänä operaatiota uudelleen, oli pentu hävinnyt eikä sitä ole vieläkään nähty uudelleen.
Louis on normaalin pennun tavoin iloinen, leikkisä ja aktiivinen poika. Se tarvitsee kodin jolla on aikaa ja resursseja touhuta aktiivisen pennun kanssa! Pennuista tulee isohkoja, heidän kaikkien arvioitu paino aikuisena on n. 30kg. Pennut olivat tarhalle saapuessa hyvin arkoja, mutta nykyään Louisista näkyy enään varjo arasta koirasta.
Tämä onnekas tyyppi on valmis matkustamaan joulukuussa, jos vain se oma rakastava koti löytyisi, mistä ei enään ikinä joudu tulla hylätyksi.
Louis, kuten jokainen tarhakoira lähtee nollista, eikä tuleva koti saa odottaa/vaatia koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa. Jokainen katukoira ansaitsee kärsivällisen perheen, kenellä on aikaa ja halua opettaa pentua kotikoiran saloihin.
Mikäli kiinnostuit pennusta, ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen täällä:
http://www.woffa.fi/adoptio/koiran-adoptiosta/
Louis tulee nuorena Suomeen, joten sitä ei voida kastroida vielä Romaniassa. Adoptoija sitoutuu hoitamaan leikkauttamisen Suomessa.
Koiramme tautitestataan, madotetaan, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmat löydät osoitteesta:
https://www.woffa.fi/adoptio/koiran-madotus-ja-rokotusohjelma/
Tautitesteistä voit lukea osoitteesta:
https://www.woffa.fi/adoptio/koiran-madotus-ja-rokotusohjelma/woffan-koirilta-testattavat-taudit/
Tutustuthan näihin huolella.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.