Lydia – Minut on varattu!
Lydia on syntynyt 2021 ja on leikattu narttu.
Aktiivimme vierailivat Giurgiun julkisella tarhalla tammikuussa 2023 ja tapasivat Lydian häkkitovereineen. Pian oli selvää, että koko viisikko tulee Woffan adoptio-ohjelmaan etsimään omia kotejaan.
Lydia on herttainen pieni tyttö. Vieraan ihmisen kohdatessa pyrki syliin rapsutettavaksi. Lydia oli erittäin innostunut ihmisten tullessa häkkiin ja saikin hurmattua aktiivimme hännän heilutuksilla ja innostuneella vastaanotolla! Tyttö oli äärettömän reipas ja kiltti. Ei aristellut uusia ihmisiä tai muita koiria. Lydia elää samassa häkissä urosten ja narttujen kanssa, eikä koirilla ollut keskenään mitään eripuraa. Tyttö rakastaa tulla huomatuksi ja viihtyisikin jatkuvasti ihmisen sylissä. Tarhaolosuhteissa Lydia oli hiljainen, eikä aktiivimme kuulleet tytön haukahtavan kertaakaan.
Lydia on pieni, n. 5 kg kokoinen aikuinen. Etsimme Lydialle kotia jossa saa loputtomasti rakkautta. Tyttö on valmis matkustamaan Suomeen maaliskuun alussa.
Julkisella tarhalla kasvaneet koirat elävät jatkuvassa stressissä. Tarhalla ei ole juurikaan hiljaisia hetkiä, koirat eivät pääse minnekkään pakoon meteliä, häkkitovereita, kylmyyttä tai jopa tappeluita. Etenkin näiden koirien kohdalla on erityisen tärkeää huomioida se, kuinka käytös tarhalla saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Tarhalla sosiaalinen ja avoin koira saattaa olla kotona pelokas ja arka, kun taas tarhalla nurkassa kyhjöttävä tärisevä pieni huomaamaton käärö saattaa olla samantien kotona kun aina olisi sielä asunut.
Kaikkien koirien kohdalla luonnekuvauksemme ovat vain tarhalla esiintyvän käytöksen pohjalta rakennettu, eikä tuleva koti saa odottaa tai olettaa koiran osaavan mitään kotikoiran elkeitä. Kotiutuminen saattaa kestää pahimmillaan jopa vuosia, ja jokainen koira ansaitsee kärsivällisen perheen, missä ollaan valmiita etenemään koiran ehdoilla.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.