Pepita – Minut on varattu 🙂

Pepita on n. 2-vuotias leikattu narttu.
Aktiivimme vierailivat Giurgiun julkisella tarhalla tammikuussa 2023 ja tapasivat Pepitan häkkitovereineen. Pian oli selvää, että koko viisikko tulee Woffan adoptio-ohjelmaan etsimään omia kotejaan.
Pepita on asunut tarhalla vasta kuukauden päivät. Se oli hylätty yksin kaupan eteen, ja löydettäessä sieltä ollut erittäin kiihtynyt, hämmentynyt ja peloissaan. Pepita on ollut aikaisemmin kotikoirana.
Aktiivimme kiinnittivät tarhalla heti huomiota tyttöön, joka tuijotti häkistä surullisilla silmillään. Häkkiin mentäessä Pepita painautui kiinni ihmiseen, niin lähelle kuin vain pääsi, kuin hakien turvaa, apua ja lämpöä. Pepita asettautui ihmisen syliin, painoi päänsä ihmisen rintaa vasten, sulki silmänsä, eikä olisi enää halunnut liikkua pois ihmisen lämpimästä sylistä. Tuona hetkenä aktiivimme tekivät lupauksen löytää Pepitalle oma koti, jossa ei tarvitse enää kokea kylmyyttä eikä pelkoa. Pepita oli melko laihassa kunnossa ja vaikuttikin siltä että pienellä olisi koko ajan kylmä.
Pepita elää samassa häkissä narttujen ja urosten kanssa sulassa sovussa. Tarha olosuhteissa Pepita oli hiljainen, eikä aktiivimme kuulleet tytön haukahtavan kertaakaan. Pepita on todella rauhallinen, kiltti ja ihmisrakas koira.
Pepita on pieni, noin 6 – 7 kg kokoinen aikuinen. Pepitalla näkyvä alapurenta, joka nähtävissä alla olevista kuvista. Pepita on valmis matkustamaan maaliskuun alussa Suomeen, jos vain se oma, rakastava koti löytyisi, mistä ei enää ikinä joudu tulla hylätyksi.
Julkisella tarhalla kasvaneet koirat elävät jatkuvassa stressissä. Tarhalla ei ole juurikaan hiljaisia hetkiä, koirat eivät pääse minnekkään pakoon meteliä, häkkitovereita, kylmyyttä tai jopa tappeluita. Etenkin näiden koirien kohdalla on erityisen tärkeää huomioida se, kuinka käytös tarhalla saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Tarhalla sosiaalinen ja avoin koira saattaa olla kotona pelokas ja arka, kun taas tarhalla nurkassa kyhjöttävä tärisevä pieni huomaamaton käärö saattaa olla samantien kotona kun aina olisi sielä asunut.
Kaikkien koirien kohdalla luonnekuvauksemme ovat vain tarhalla esiintyvän käytöksen pohjalta rakennettu, eikä tuleva koti saa odottaa tai olettaa koiran osaavan mitään kotikoiran elkeitä. Kotiutuminen saattaa kestää pahimmillaan jopa vuosia, ja jokainen koira ansaitsee kärsivällisen perheen, missä ollaan valmiita etenemään koiran ehdoilla.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.


