Uni



Ikä: 2,5 – 3 -vuotias
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 22 kg
Sijainti: Giurgiu Public Shelter, Romania

Uni on 2,5 – 3 vuotias kaunis tyttö, painoa on arviolta 22+ kg. Uni on reipas ja ystävällinen tyttö, jonka turkin kunnossa pitämisessä tulee olemaan omistajalle tekemistä.

Uni elää nyt elämäänsä Giurgiun julkisen tarhan kauheudessa, koiratappeluiden ja jatkuvan haukun surkeudessa. Kun menimme tapaamaan häntä häkkiin, hän rauhoittui paikalleen onnellisena vastaanottamaan rapsutteluja. Miltähän hänestä tuntui kun me lähdimme pois?

Löytyisikö Unille Woffan avulla ihan oikea oma koti?

Julkisella tarhalla kasvaneet koirat elävät jatkuvassa stressissä. Tarhalla ei ole juurikaan hiljaisia hetkiä, koirat eivät pääse minnekkään pakoon meteliä, häkkitovereita, kylmyyttä tai jopa tappeluita. Etenkin näiden koirien kohdalla on erityisen tärkeää huomioida se, kuinka käytös tarhalla saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Tarhalla sosiaalinen ja avoin koira saattaa olla kotona pelokas ja arka, kun taas tarhalla nurkassa kyhjöttävä tärisevä pieni huomaamaton käärö saattaa olla samantien kotona kun aina olisi sielä asunut.

Kaikkien koirien kohdalla luonnekuvauksemme ovat vain tarhalla esiintyvän käytöksen pohjalta rakennettu, eikä tuleva koti saa odottaa tai olettaa koiran osaavan mitään kotikoiran elkeitä. Kotiutuminen saattaa kestää pahimmillaan jopa vuosia, ja jokainen koira ansaitsee kärsivällisen perheen, missä ollaan valmiita etenemään koiran ehdoilla.

Muistathan, että koiralla ei välttämättä ole mitään tietoa siitä, mitä tarkoittaa sana kotikoira. Sillä ei ole taitoa kävellä hihnassa tai olla sisäsiisti. Hän ei tiedä että huonekaluja ei saa maistella eikä yksin ollessa saa äännellä tai haukkua oman ihmisen perään tai matolle ei saa pissiä.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.