Lystikäs
Ikä: s. 1/2023
Sukupuoli: Narttu, steriloitu
Koko: n. 15 kg
Sijainti: Giurgiu Public Shelter, Romania
Lystikäs, syntynyt 1/2023
Tapasimme Lystikkään ensimmäisen kerran maaliskuussa 2024, jolloin tyttö oli juuri tullut kadulta julkiselle tarhalle.
Lystikäs on steriloitu ja painaa noin 15 kg.
Nimensä mukaisesti Lystikäs on luonteeltaan energinen, leikkisä ja sosiaalinen nuori tyttö. Hän hakeutuu ihmisen lähelle ja nauttii silminnähden rapsutuksista ja huomiosta. Lystikäs antaa hienosti ihmisen käsitellä, eikä tyttöä haittaa hampaiden tarkistus tai syliin nostaminen.
Lystikäs asuu muiden koirien kanssa samassa häkissä ongelmitta ja tulee kaikkien kanssa toimeen, joten tulevassa kodissa voisi odottaa koirakaveri, mutta Lystikäs olisi varmasti onnellinen myös perheen ainoana koirana. Tyttö ei tarhalla hauku, joten niin kerrostalo kuin omakotitalokin sopisi Lystikkäälle. Lystikäs sulautuisi hyvin myös lapsiperheeseen missä on jo koirakokemusta ja ymmärrystä uudelle perheenjäsenelle. Lystikkäästä saisi loistavan leikki- ja lenkkikaverin sekä uskollisen perheenjäsenen.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.