Vaula – Minut on varattu 🙂

Vaula on n. 5-vuotias leikattu narttu.

Vaula tarvitsee apua.

Aktiivimme tapasivat Vaulan Giurgiun julkisella tarhalla tammikuussa 2023.
Häkin oven läpi tuttavuutta tehdessä Vaula tuli hakemaan nameja. Vaula sai syyn poistua nurkasta istumasta. Häkin ovi avautui, kaksi uutta ihmistä astuivat häkkiin sisälle. Vaula hiipi takaisin nurkkaan. Tarhakaverit moikkasivat innostuneina uusia ihmisiä. Vaulalle tämä oli tuttu kuvio. Jos vain istuu häkin nurkan pimeydessä kukaan ei huomaa häntä. Vaula halusi kadota varjoihin ja olla huomaamaton. Silloin ei joutuisi pettymään niin pahasti.

Mutta me huomasimme sinut Vaula. Vaula hämmentyi, kun ihminen lähestyi häkin nurkkaa. Ihminen istui viereen, eikä sanonut mitään. Siinä istuimme ja katsoimme toisiamme. Ihmisellä valui kyyneleet. Nameja tarjotessa Vaula otti varovasti. Vaula ei voinut uskoa, että joku huomioi hänet. Ihmisen käsi lähestyi hitaasti ja varovasti. Vaulan yllätykseksi käsi ei satuttanut. Se silitti rauhallisesti, jolloin Vaula painoi silmänsä kiinni.
Vaula on luovuttanut. Tarhan olosuhteet stressaavat Vaulaa. Jatkuva levottomuus, kylmyys ja yksinäisyys eivät anna syytä herätä huomiseen.
Yritä jaksaa Vaula. Me emme halua että luovutat vielä. Haluamme, että saat syyn mennä onnellisena nukkumaan ja herätä iloisena seuraavaan päivään. Haluamme, että voit nukkua yösi lämpimässä pehmeällä alustalla. Haluamme että sinulla on rakastava perhe, joka kohtelee sinua hyvin loppu elämäsi. Sinun elämäsi on vasta edessä. Me lupaamme etsiä sinulle kodin.

Vaula painaa n. 10kg. Etsimme Vaulalle kotia, jossa tyttö saa rauhassa totutella uuteen elämään. Kodilta odotamme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä sulkeutuneen koiran kotiuttamiseen. Vaula ei ole kovin aktiivinen, mutta tytöstä saa varmasti korvaamattoman ystävän rauhallisille kävelyille ja sohvannurkkaan käpertymään. Vaula on valmis matkustamaan kotiin maaliskuun alussa.

Julkisella tarhalla kasvaneet koirat elävät jatkuvassa stressissä. Tarhalla ei ole juurikaan hiljaisia hetkiä, koirat eivät pääse minnekkään pakoon meteliä, häkkitovereita, kylmyyttä tai jopa tappeluita. Etenkin näiden koirien kohdalla on erityisen tärkeää huomioida se, kuinka käytös tarhalla saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Tarhalla sosiaalinen ja avoin koira saattaa olla kotona pelokas ja arka, kun taas tarhalla nurkassa kyhjöttävä tärisevä pieni huomaamaton käärö saattaa olla samantien kotona kun aina olisi sielä asunut.

Kaikkien koirien kohdalla luonnekuvauksemme ovat vain tarhalla esiintyvän käytöksen pohjalta rakennettu, eikä tuleva koti saa odottaa tai olettaa koiran osaavan mitään kotikoiran elkeitä. Kotiutuminen saattaa kestää pahimmillaan jopa vuosia, ja jokainen koira ansaitsee kärsivällisen perheen, missä ollaan valmiita etenemään koiran ehdoilla.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.