Sophia


Ikä: s. 9/2023
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 17 kg
Sijainti: Margaretan eläinsuoja

Tarhalla kohtaamme usein aktiivisia ja sosiaalisia koiria, jotka suorastaan pursuavat elämäniloa ja lempeyttä. Tarhalla koirat eivät kuitenkaan pääse purkamaan energiaansa eivätkä viettämään aikaa ihmisen seurassa samalla tavalla kuin kotikoirat, jotka saavat nauttia pitkistä lenkeistä ja monipuolisista virikkeistä. Juuri siksi oma koti on niiden suurin toive.

Sophia on jo jossain määrin tottunut kotikoiran elämään, sillä tyttö on aiemmin asunut asunut romanialaisen perheen luona. Perheellä oli paljon koiria ja Sophia eli pihalla osana suurta laumaa. Perheellä ei lopulta ollut tarpeeksi rahaa huolehtia kaikista koirista ja Margareta lupasi ottaa Sophian hoiviinsa. Sophia asuu siis tällä hetkellä Margaretan koiratarhalla Bukarestissa.

Sophia oli hyvin hoikassa kunnossa saapuessaan Margaretan tarhalle, mutta on saanut nopeasti painoa, sillä ruoka maistuu tytölle erinomaisesti. Tarhalla Sophia pääsee päivittäin ulkoilemaan piha-alueelle ja viettää aikaa muiden koirien seurassa kodinomaisessa ympäristössä. Koiria on kuitenkin Margaretan hoivissa paljon, ja seurallinen Sophia odottaa yhä omaa kotiaan, jossa hän voisi nauttia ihmisten läheisyydestä ja huomiosta vielä enemmän.

Sophia on vielä hyvin nuori ja täynnä intoa ja energiaa. Hän on seurallinen tyttö, joka nauttii suuresti ihmisten läheisyydestä ja tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Sophia rakastaa rapsutuksia ja huomiota, ja hakeutuu mielellään kaikkien seuraan. Myös miespuoliset hoitajat saavat häneltä yhtä lämpimän vastaanoton. Nostaminen ja käsittely jännittävät häntä vielä hieman, mutta turvallisessa kodissa hän oppii varmasti vähitellen luottamaan ja rentoutumaan myös näissä tilanteissa.

Etsimme Sophialle aktiivista kotia, jossa hän pääsee nauttimaan ihmisten seurasta ja pitkistä kävelyistä. Sophia saattaa tarvita hieman aikaa ja kärsivällisyyttä oppiakseen täysin luottamaan käsittelytilanteissa, mutta perusluonteeltaan hän on avoin ja sosiaalinen. Tarhalla Sophia ei ole osoittautunut haukkuherkäksi, joten asumismuodolla ei ole suurta merkitystä, kunhan tyttö saa tarpeeksi aktivointia. Hän ei tiettävästi ole ollut lasten seurassa, mutta koska Sophia on ystävällinen ja seurallinen, uskomme hänen sopivan hyvin myös lapsiperheeseen.

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.