Bono

Ikä: s. passin mukaan 2016
Sukupuoli: Uros, kastroitu
Koko: n. 20kg
Sijainti: Lohja, Sammatti
BONO ON SAAPUNUT KOTIHOITOON 13.9. Annamme hänen hetken hengähtää ja asettua kotihoitoon, kunnes aloitamme hänen kodin etsinnän.
5/2025 Bono pelastettiin julkiselta tarhalta pois MAP-yhteistyötarhallemme yksityisen lahjoittajan ansiosta, joka halusi tukea pojan pääsyä pois tarhalta. Bonolla todettiin positiivinen sydänmato, johon on aloitettu hoidot ja hän on valmis matkustamaan kesäkuun lopun kuljetuksellamme joko omaan kotiin tai kotihoitoon Suomeen. Map-tarhalla Bono ei reagoi muihin koiriin eikä kissoihin ollenkaan vaan suhtautuu muihin eläimiin neutraalisti, mutta ihmisiä kohtaan on tutun kuuloisesti erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas.
Edit 6/25:
Bono on elänyt MAP-tarhalla jo tovin ja häntä on testattu muiden eläinten kanssa. Bono ei reagoi muihin koiriin/kissoihin juuri mitenkään, mutta pentujen kanssa yrittää leikkiä. Bono adoptoidaan/annetaan kotihoitoon kuitenkin paikkaan, missä on joko narttu kaverina tai yksinasujaksi. Jos tulevassa kodissa on koirakaveri, tulee ruokailut/luiden syömiset yms huolehtia tarkkaan tapahtuvan ainakin alkuun portin eri puolilla, jotta Bonon ei tarvitse joutua tilanteeseen missä kokee tarvetta puolustaa eväitään. Mitään tällaista käytöstä ei ole MAP-tarhalla, mutta Bonon historia huomioiden tämä voi olla mahdollista kotona. Bono kävelee hienosti hihnassa ja on erittäin ystävällinen ja kiltti koira. Hänet adoptoidaan myös isompien lapsien perheeseen, ja asuinmuodolla ei ole juurikaan merkitystä. Bono ei tarhalla juurikaan hauku.
Edit 7/25:
Bono on yhdistetty Romaniassa tarhalla ensiksi vanhemman narttukoiran kaveriksi, joka sujui erinomaisesti ja yhteiselossa ei ole huomattu mitään ongelmia, eikä ruoan jakaminen saa pojassa ollenkaan reaktiota aikaiseks. Heinäkuun lopulla laumaan lisättiin myös toinen narttu ja tämän kanssa kaikki alusta alkaen on sujunut ongelmitta. Bonolla kun on tilaa väistää, monta ruokakippoa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on erinomainen nykyään verrattua julkiseen tarhaan, on Bonon stressitasot laskenut hurjasti ja hän ei koe enää tarvetta puolustaa omaa aitaustaan muilta nartuilta. Urosten kanssa häntä ei kuitenkaan vieläkään adoptoida. Bono pelkää tarhalla kohti tulevia autoja ja näihin siedätystä on tarhalla harjoiteltu. Autopelon takia Bonoa ei adoptoida kotiin, missä ulko-ovesta ulos astuttua odottaa vilkas autotie, eikä vilkkaan kaupungin keskustaan.
Järjestömme jäsenet tapasivat Bonon elokuussa 2023 tarhareissullaan, kun häkissä numero 99 oli vastassa erittäin iloinen, sosiaalinen ja ihmisrakas poika. Bono asustaa tarhalla 3 muun koiran kanssa samassa häkissä ja jakaa heidän kanssaan hienosti ihmisen huomion ja herkut. Liikunnanpuutteen takia myös Bono on liian ylipainoinen ja tulevan perheen täytyy kiinnittää huomiota ruokailuihin ja rauhallisen liikunnan aloittamiseen.
Bono rakastaa ihmisiä ja ottaa vieraatkin avosylin vastaan, niin miehet kuin naiset. Bono odottaa kärsivällisesti ihmistä häntä heiluen häkissään, eikä hän hauku turhia. Bono vaikuttaa olevan olosuhteisiin nähden todella tasapainoinen uros, joka ei hätkähdä turhista. Bono ei reagoi juuri mitenkään ympärillä tapahtuvaan meteliin, tai rekkojen ääniin jotka kuuluvat juuri Bonon aitaukseen todella selkeästi viereiseltä tieltä. Bono ei ole kovinkaan energinen koira ja hän on liian ylipainoinen ja asiaa ei ole auttanut raakaruokinta mitä kunnallisella koirat saavat nappulan lisäksi. Bono ei pääse tarhalla ulkoilemaan tai juoksemaan ollenkaan. Bono ei ole korkea eikä kovinkaan kookas koira ja hänen ihannepaino on luultavasti reilusti alle 20kg. Kuvat, jotka näet alempaanta ovat kuvattu 8/2023, kun Bono ei ollut yhtä ylipainoinen kuin nyt vuotta myöhemmin. Bono on asunut julkisella tarhalla jo jonkin aikaa ja valitettavasti hän ajattelee pienen häkin olevan kotinsa. Bono ei yritä häkistä ulos, vaikka ovi avataan ja hänelle annetaan vapaus poistua.
Kuulumisia tarhareissulta 8/2024: ’’ Bono, joka on odottanut tarhalla jo vuoden liian pitkään… Bono on erittäin täyspäisen oloinen rauhallinen koira, jolla on kertynyt kiloja vuodessa hieman liikaa. Tämä tosin on täysin ymmärrettävää koiralle joka rakastaa ruokaa ja syömistä, eikä liikuntaa ole ollenkaan. Näkisimme Bonon parhaiten joko yksineläjänä, jossa hän saa jakamattoman huomion omalta/omilta ihmisiltä. Bono rauhoittuu todella nopeasti ihmisen silityksiin ja hän ansaitsisi löytää vihdoin sen oman paikan perheestä, jolla on resurssit kunnossa koiran adoptoimiseen.”
Etsimme Bonolle kotia perheestä jossa ollaan sitoutuneita rescuekoiran adoptoimiseen. Emme adoptoi Bonoa toisten eläinten kaveriksi. Bono varmasti rakastaisi olla ainoana koirana, sillä hänelle kaikki kaikessa on ihmiset, ei toiset koirat. Bono antaa ihmisen tehdä hoitotoimenpiteitä ongelmitta, sen tassuihin, korviin ja silmiin saa koskea, ja enemmänkin poika vaikuttaa kaikesta ihmisen kanssa yhdessä olemisesta nauttivan. Bono etsii kotia, jossa olisi tarjolla sopivasti aktiviteettejä ja kodilla tulee olla tarjota myös reilusti aikaa koiran kotiutumiseen. Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin. Bono on sekarotuinen koira, jonka ulkonäöstä voimme kuitenkin päätellä herrassa olevan jokin osuus molossirotua.”
Vaikka Bono on tarhaluonteeltaan erittäin iloinen, sosiaalinen, ihmisrakas ja kaikkien kanssa toimeentuleva, täytyy tulevan perheen kuitenkin ymmärtää että tarhakäytös saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Julkisen tarhan koirat elävät stressaavassa elinympäristössä. Tarhaolosuhteet ahdistavat varmasti koiria – tarhalla on meluista, talvisin on kylmä ja häkkitovereiden kanssa saattaa tulla erimielisyyksiä, sillä tilaa on liian vähän. Julkiselta tarhalta tulevien koirien kohdalla on tärkeä tiedostaa, että koiran käytös voi muuttua Suomeen tullessa. Tarhalla sosiaalinen ja reipas koira voi kotiuduttuaan olla pelokas. Tarhan nurkassa kyhjöttävä, surumielinen koira puolestaan voi olla kotona touhukas ja utelias.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Julkisella tarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.

































