Happy

Ikä: s. noin 10/2025
Sukupuoli: Narttu
Koko: n. 17-18 kg
Sijainti: Romania
Margaretan ystävä löysi neljä pentua haahuilemasta kaupungin ulkopuolelta ilman emoa. Hän otti pennut mukaansa ja kuljetti ne eläinlääkäriklinikalle tarkastukseen. Tarkastuksessa selvisi, että kahdella pennuista on babesia. Kaksi pentua jäi klinikalle hoidettavaksi ja kaksi muuta; Buddy ja Happy suuntasivat Margaretan eläinsuojalle. Klinikalle hoitoihin jääneiden pentujen oli tarkoitus tulla eläinsuojalle, kun ovat tervehtyneet. Pentuja hoitanut eläinlääkäri päätti kuitenkin itse adoptoida molemmat pennut.
Aktiivimme vierailivat Margaretan eläinsuojalla huhtikuussa 2026. Happy iloitsi uusien ihmisten tapaamisesta, joka näkyi hännän heilutuksin. Happy on ihmisestä hyvin kiinnostunut, mutta alkuun katsoo tilannetta muutaman metrin päästä. Jo pienen hetken tutustumisen jälkeen Happy tulee vieraankin ihmisen silitettäväksi.
Luonteeltaan Happy on iloinen, sosiaalinen, aktiivinen ja leikkisä. Laumassa tyttö tulee mutkattomasti toimeen muiden koirien kanssa, niin urosten kuin narttujen. Happy on hyvin aktiivinen pentu, josta voi saada ystävän myös harrastuksiin tai pidemmille retkille. Tytön odotetaan kasvavan keskikokoiseksi, n. 25 kiloiseksi arviolta.
Etsimme Happylle kotia, jossa pystytään vastaamaan aktiivisen koiran tarpeisiin. Uskomme tytön sopeutuvan ainoaksi koiraksi tai toisen koiran kaveriksi. Asumismuotoa ei ole rajattu ja Happyn voisi ajatella sopeutuvan myös isompien lapsiperheeseen.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.

















