Sani


Ikä: s.n. 10/2025
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 7-9 kg
Sijainti: Romania

Ana on eläinlääkärimme Magdan eläinsuojelijaystävä, jonka tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin 20 kilometrin päässä Giurgiusta. Ana on tehnyt eläinsuojelutyötä jo pitkään, mutta uusi tarha on rakennettu vasta melko hiljattain. Tarhalla on paljon tilaa, ja koira-aitausten seiniä on jo suojattu usealta suunnalta auringon paahteelta, tuulelta ja sateelta. Rakennustöitä on vielä suunnitteilla, erityisesti talven varalle. Tällä hetkellä tarhalla asuu arviolta 120 koiraa. Woffa on auttanut Anaa koirien kodinetsinnässä jo aiempina vuosina. Syksyllä 2026 aktiivimme vierailivat Anan uudella tarhalla Romaniassa jo toistamiseen, ja samalla adoptio-ohjelmaamme pääsi useampi onnekas koira. Yksi heistä on Sani, joka asuu tällä hetkellä samassa aitauksessa Saken ja Sakun kanssa.

Sani on päätynyt Anan hoiviin romanialaisen talon pihalta, kun talon omistaja menehtyi. Jos Ana ei olisi pystynyt ottamaan koiralaumaa vastaan, olisi koirien matka todennäköisesti jatkunut rankkureiden kyydissä julkiselle tarhalle. Nyt Sanilla ja muilla koirilla on mahdollisuus etsiä aivan omanlaistaan tulevaisuutta turvallisissa kodeissa.

Kun aktiivimme tapasivat Sanin syyskuussa 2026, oli selvää, että koirat olivat kasvaneet talon pihalla ilman juuri minkäänlaisia ihmiskontakteja. Tavallinen elämä ihmisten kanssa on niille vierasta, eikä hyvistä kokemuksista ole ehtinyt muodostua sellaista pohjaa, jonka varassa uusiin tilanteisiin olisi helppo suhtautua.

Sani on kolmikon rohkein, mutta sekin on vielä epävarma koira. Vaikka vieras ihminen jännittää, tytön sisällä oleva uteliaisuus ja ilo pääsivät usein myös hieman esiin. Sani saattoi tulla ihmisen lähelle häntä iloisesti heiluen, aivan kuin se haluaisi tutustua, mutta ei ole vielä täysin varma, uskaltaako sittenkään.

Sanin käytöksessä näkyykin pieni ristiriita. Toisaalta tyttö vaikuttaa kiinnostuneelta ihmisistä ja haluaa tulla katsomaan, mitä tapahtuu. Mutta toisaalta uusi tilanne on jännittävä, eikä luottamus synny pelkän uteliaisuuden varassa. Sani tarvitsee ihmisen, joka osaa lukea sen viestejä, antaa koiralle tilaa ja ymmärtää, ettei iloinen hännänheilutus vielä tarkoita sitä, että kaikki pelot olisivat poissa.

Sani on kolmikon rohkein ja tytöllä on hyvät valmiudet omassa kodissa ottaa mallia turvallisesta arjesta ja oppia vähitellen luottamaan ihmisiin. Emme kuitenkaan voi luvata, että epävarmuus katoaisi nopeasti tai kokonaan. Sanin tulevan kodin on hyvä varautua siihen, että uuden elämän opettelu vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Tärkeintä olisi, ettei tytöltä odotettaisi heti rohkeutta, jota sillä ei vielä ole, vaan sen annettaisiin edetä omassa tahdissaan.

Sani etsii rauhallista ja turvallista kotia, jossa arki on ennakoitavaa ja jossa sen ei tarvitse jatkuvasti kohdata uusia, jännittäviä tilanteita. Se tarvitsee ihmisen, joka ymmärtää arkojen ja epävarmojen koirien tarpeita eikä yritä kiirehtiä tutustumista. Luottamusta rakennetaan pienillä onnistumisilla, tutuilla rutiineilla ja sillä, että Sani saa itse valita, milloin uskaltaa tulla lähemmäs.

Sani voisi hyötyä tasapainoisen ja itsevarman koirakaverin seurasta. Toinen koira voi parhaimmillaan näyttää esimerkillään, että kodin äänet, ulkoilu ja ihmisen läheisyys eivät olekaan niin pelottavia asioita. Myös ainoaksi koiraksi muuttaminen voi olla mahdollista, jos kodissa on riittävästi aikaa, ymmärrystä ja halua tukea Sanin kotiutumista.

Sani asuu tällä hetkellä Saken ja Sakun kanssa, mutta sisarussuhdetta tuskin on. Yhteistä niille on samankaltainen tausta ja vähäiset kokemukset, etenkin hyvät kokemukset ihmisistä. Sanin kohdalla on erityisen tärkeää löytää koti, jossa sen oma rohkeus pääsee kasvamaan ilman painetta tai kiirettä.

Sani ja sen laumakaverit ovat kovia haukkumaan, joten tämä on hyvä huomioida asumismuotoa valittaessa. Kodin olisi hyvä sijaita rauhallisella alueella vilkkaan kaupungin keskustan sijaan. Kissoista Sanilla ei ole kokemusta. Sani ei ole valmis koira, joka osaa jo kaiken tarvittavan kotikoiran elämästä. Se on utelias ja elämänhaluinen tyttö, joka vasta opettelee, mitä kaikkea ihmisen kanssa eläminen voi parhaimmillaan tarkoittaa.

Olisiko sinun kotisi Sanille paikka, jossa sen ei tarvitse olla rohkea joka päivä, vaan jossa se saa opetella luottamaan omaan tahtiinsa?

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Rescuekoiran adoptoiminen on matka, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sitoutumista. Moni koira saapuu Suomeen täysin uudenlaiseen ympäristöön, jossa lähes kaikki on sille vierasta. Kodin äänet, erilaiset pinnat, liikenne, portaat, kodinkoneet, hihnassa kulkeminen ja jopa tavalliset arjen rutiinit voivat olla koiralle uusia kokemuksia. Perheeltä ei odoteta täydellisyyttä, vaan halua opetella ja kasvaa yhdessä koiran kanssa.

Koiran persoonallisuus ja käyttäytyminen voivat muuttua huomattavastikin kotiutumisen edetessä. Aluksi hyvin rauhallinen ja huomaamaton koira voi turvallisuuden tunteen kasvaessa muuttua leikkisäksi ja aktiiviseksi, kun taas rohkealta vaikuttanut koira voi vasta myöhemmin alkaa käsitellä kokemiaan muutoksia ja näyttää epävarmuuttaan. Tämän vuoksi koiratarhalla tehty luonnearvio on aina arvio juuri siinä ympäristössä nähdystä käyttäytymisestä, eikä se voi täysin ennustaa, millainen koira on uudessa kodissaan kuukausien kuluttua.

Perheen tulee varautua siihen, ettei koira todennäköisesti osaa mitään kotikoiran perustaitoja saapuessaan Suomeen. Sisäsiisteys, hihnakävely, yksinolo, kodin rutiinit, käsittelytilanteet ja muut arjen taidot opetellaan rauhallisesti alusta lähtien. Oppiminen etenee jokaisen koiran omassa tahdissa, ja matkan varrella voi tulla niin onnistumisia kuin takapakkejakin. Erityisesti arkojen ja pelokkaiden koirien kanssa kotiutumiselle tulee antaa aikaa ilman kiirettä tai kohtuuttomia odotuksia. Jokainen koira ansaitsee kodin, jossa edetään sen ehdoilla. Luottamuksen rakentaminen on tärkein perusta onnistuneelle yhteiselämälle, eikä sitä voi kiirehtiä. Kun koira saa mahdollisuuden tutustua uuteen elämään turvallisesti omaan tahtiinsa, sillä on parhaat edellytykset kasvaa tasapainoiseksi perheenjäseneksi.

On myös hyvä tiedostaa, että koiratarhojen olosuhteet poikkeavat merkittävästi kotikoiran elämästä. Koirilla on harvoin mahdollisuutta monipuoliseen virikkeistämiseen, säännölliseen aktivointiin tai hampaita luonnollisesti puhdistavaan purtavaan. Tämän vuoksi monilla koirilla voi esiintyä esimerkiksi hammaskiveä tai muuta hammashoitoa vaativaa ongelmaa, vaikka ne olisivat muuten hyväkuntoisia. Adoptoijan tulee varautua siihen, että koiran hampaiden kunto tarkistetaan Suomessa ja mahdollinen hammashoito tehdään eläinlääkärin suositusten mukaisesti.

Adoptoijilla on Woffan tuki koko koiran loppuelämän ajan.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa ry on sitoutunut Suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.