Martta


Ikä: Synt. n. 11/2021
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 26 kg
Sijainti: Numminen,Suom
i

Kotihoitajan kertomana Martasta 01/26:

”Martta. Mistähän aloittaisin?  Martta on aluksi hyvin arka uusille asioille ja ihmisille. Mutta paras ja nopein tie Martan sydämeen ja luottamuksen ansaitaksesi on se että olet kun et olisikaan. Eli Marttaan ei ota mitään kontaktia itse. Martta tekee itse aloitteen ja saa rauhassa tutustua omaan tahtiin. Jos minä kotihoitajana olen saanut Martan täysin luottamaan itseeni saa sen kuka tahansa kuka jaksaa odottaa ja antaa Martalle tilaa. Martta on ns. Solmuun väännettävä rakkaus pakkaus. Martalle saan tehdä mitä vaan hoitotoimenpiteitä: hoitaa korvia, leikata kynnet, harjata. Martta rakastaa halaamista ja vieressä makoilua. Martta kulkee hihnassa hienosti ulkona ja uuden vuoden raketitkaan ei paljoa hätkäyttänyt. Martta vaan katseli ja kuunteli ei paniikkia eikä muutakaan pelkoon viittaavaa. Martalla heiluu aina häntä kun tulen kotiin. Osaa olla yksin kotona ei tuhoa mitään ainoastaan haukkuu ohikulkeville koirille ja autoille. Martta pelkää kovasti pimeää ja siksi ulkoilu pimeällä ei ole kovin mieluista. Ei viihdy pimeällä kauaa siis ulkona. Ruoka maistuu todella hyvin. Martta vaatii aikaa. Se sana kuvaa sitä parhaiten. Ja sitä se tarvii. Useita toistoja ja aikaa. ”

Martalle etsitään koirakokenutta kotia rauhalliselta omakotitalo alueelta missä arki olisi tasaista ja Martta saisi tarpeeksi aikaa jota tarvitsee. Marttaa ei luovuteta lapsiperheeseen.

Kotihoitajan kertomana Martasta 9/2025:

”Martta on aivan ihana koira omalle ihmiselleen. Muut vieraat ihmiset ovat Martalle kauhistus, ja uuden kodin tulee ymmärtää, että Martta voi olla vierailun ajan koiraportin takana– näin vältetään turhaa stressiä kenellekään. On kuitenkin hyvä, että joku muu ihminen tulee tutuksi, jos Martta täytyy ulkoiluttaa yms.Martta on sisäsiisti eikä tuhoa paikkoja. Hän leikkii nätisti leluillaan ja luillaan, mytää mielellään mattoja ja nukkuu niiden päällä, vaikka petiäkin löytyy useampi. Martta saattaa haukkua ohikulkijoita ikkunasta tai vastata toisen koiran haukkuun. Hän olisi onnellisin ainoana koirana rauhallisella asuinalueella, ja oma aidattu piha olisi ihanteellinen, missä hän voi juosta ympyrää ja tarkkailla ympäristöä. Pimeä ulkoilu voi jännittää Marttaa, ja tarpeet kannattaa hoitaa nopeasti, jonka jälkeen hän on valmis takaisin sisätiloihin. Martta tarvitsee aikaa tutustuakseen uuteen kotiin ja rutiineihin, mutta oikeassa ympäristössä hänestä saa kainalossa viihtyvän halinalle-ystävän. ”

Martta on arviolta 20.11.2021 syntynyt, noin 26-kiloinen, leikattu narttukoira, joka etsii rauhallista ja koirakokemusta omaavaa loppuelämän kotia. Martta on tällä hetkellä kotihoidossa Mäntsälässä, missä hän on saanut kasvaa ja vahvistua omaan tahtiinsa. Herkkä ja epävarma Martta on vuoden aikana saanut paljon onnistumisia, ja varovaisesta tytöstä on kuoriutunut iloinen, villi ja hassu kainalokaveri, joka rakastaa läheisyyttä, metsäretkiä ja iltavillityksiä.

Martta on ihmisrakas omien ihmisten kanssa ja seuraa heitä kaikkialle – myös vessaan. Hän nukkuu mielellään kainalossa ja aloittaa päivänsä popparintuoksuiset tassut nenän alla. Sohvalla Martta tykkää asetella tyynyt mieleisekseen ja loikoilla niiden päällä. Villasukat ja tossut saattavat kadota leikkien lomassa. Hän on sisäsiisti, osaa olla yksin kotona ja kulkee hihnassa hienosti. Lenkeillä Martta rakastaa luontopolkuja ja metsässä kulkemista.

Martalla on ollut aiemmin korva- ja iho-ongelmia, mutta sinnikkään hoidon ja säännöllisten kontrollien ansiosta ne on nyt saatu hyvin tasapainoon.

Alle listattuna hoitohistoriaa:

09/23 Martta on ensimmäisen kerran käynyt korvista eläinlääkärissä ja silloin oireet alkoi että riiputti päätä vasemmalla,ravisteli ja raapi korvia. Silloin määrättiin easotic vet korvatipat. Aloitettiin myös purinan hypo ruoka.
12/23 Seuraava käynti on ollut samoista oireista. Määrättiin easotic vet. 
02/24 Seuraava käynti ja silloin määrättiin suun kautta kortisoni ja myös korviin kortisoni. Oireet helpottui näillä useaksi kuukaudeksi. Jos oiretta tuli käytettiin kortisoni tippaa korvaan. 
05/24 Martta on steriloitu ja silloin on otettu laajat labrat ja niissä kaikki oli viiterajojen sisällä. Korvat oli hyvässä kunnossa.
02/25 Kummassakin korvassa todettiin sauvabakteereja ja hoidettiin osurnialla,antibiootilla koska korvalehdet ja korvakäytän loppuosa olivat tulehtuneet. Kortisoni annettiin myös suun kautta.
03/25 kortisonia suun kautta jatkettiin ja saniotic vet tippa korviin. Näillä korvat meni paremmaksi.Vasen korva ollut aina huomattavasti pahempi.
08/25 Martta meni iho ja korva klinikalle pitkittyneet korvavaivan takia. Käynnillä todettiin  molemmin puoleinen korvatulehdus ja tassutulehdus. Vasen korva oli pahempi. Hoitona kotiin lähti kortisoni,korvaliuos ja tassujen säännöllinen pesu lääkeshampoolla. Käynnillä otettiin myös viljelyt Esbl,mrsp/a jotka todettiin negatiiviseksi.Käynnillä todettiin että Martta on ollut riittävän pitkään rajoitetulla ruokavaliolla ilman vaikutusta oireiluun jonka vuoksi ruoka-aine peräinen allergia on epätodennäköinen ja ruokavalio voidaan nyt vapauttaa.
09/25 Video otoskopia ja korvien huuhtelu inhalaatioanestesiassa. Kortisonia suun kautta laskettiin ja shampoo pesua tassuille jatketaan ja korviin lääketipat.
09/25 Korvakontrolli. Käynnillä korvissa ei todettu enään hiivaa eikä mikrobeja. Tassut olivat siistit eikä punoittanut. Suunnitelma on nyt shampoo pesu tarvittaessa tassuihin ja betnovat scalp liuos korviin n. 2 kertaa viikossa. Jatketaan nyt ylläpitävällä hoidolla.

Vieraita ihmisiä Martta kohtaa varauksella, ja tutustuminen täytyy tehdä rauhassa, hänen ehdoillaan. Uudet ihmiset voivat tulla tutuiksi esimerkiksi yhteisillä lenkeillä ja kotona siten, että Martta on aluksi omassa turvapaikassaan, kuten toisessa huoneessa.Liian nopeat tilanteet voivat aiheuttaa pelkoa, joka saattaa purkautua näykkimisenä. Martta ei ole vihainen, vaan epävarmuuden kanssa elävä koira, joka tarvitsee rauhaa ja selkeitä rutiineja.
Martta on aiemmassakotihoitopaikassa tullut hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Tulevassa kodissa koirakaveri voisi olla suuri tuki ja turva, vaikka se ei ole välttämätöntä, jos muu ympäristö on sopivan rauhallinen. Ulkona Marttaa saattaa jännittää vilkas liikenne, yllättävät äänet tai vilinä, mutta tutussa ympäristössä ja rauhallisen ihmisen tuella hän pystyy tottumaan niihinkin. Martta on ääniherkkä ja käyttää lenkeillä joskus tuubihuivia korvillaan vähentämään ulkoisia ärsykkeitä. Hän saattaa reagoida ulkoa kuuluviin ääniin myös sisällä haukkumalla – tämä liittyy todennäköisesti vahtiviettiin, jota Martalla jonkin verran on.

Martalle etsitään rauhallista aikuiskotia, jossa arki on ennakoitavaa ja turvallista. Paras ympäristö olisi omakotitalo aidatulla pihalla, mutta myös rauhallinen kerrostaloalue voi olla mahdollinen. Lapsiperheeseen Marttaa ei luovuteta. Martta ei ole ”helppo ensikoira”, mutta oikeanlaisen, ymmärtävän ihmisen kanssa hänestä kuoriutuu lempeä, leikkisä ja uskollinen kumppani, joka kulkee mukana arjessa kuin varjo – kainalossa, metsässä, kotisohvalla ja sydämessä. 

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin