Mogli

Ikä: Synt. n. 8/2022
Sukupuoli: Uros, leikattu
Koko: n. 15 kg
Sijainti: Romania
Saapunut tarhalle: 12/2022
Suloinen Mogli odottaa edelleenkin oman kodin löytymistä. Mogli on löydetty 2022 vuoden loppupuolella ”koirien kaatopaikalta”. Romaniassa tämä ympäristö tunnetaan paikkana, jonne koiria viedään ja hylätään. Joka päivä uusia koiria ilmestyy, mutta samalla osa niistä katoaa. Selviytymismahdollisuudet ovat pienet… Moglin onneksi ihana eläinsuojelijamme Margareta otti hänet turvaan suojalleen.
Olemme tavanneet Moglin useamman kerran alkuvuodesta 2023 alkaen ja iloksemme olemme saaneet huomata, että ujosta ja pelokkaasta pennusta on kasvanut erittäin sosiaalinen ja reipas koiranalku, joka ei pelkää edes vieraita ihmisiä. Reipas ja leikkisä lauma on tehnyt selkeästi hyvää ja pojalle etsitäänkin kotia missä olisi iloinen ja sosiaalinen koirakaveri vastassa. Mogli tulee tarhalla toimeen ihan kaikkien kanssa, eikä aiheuta ongelmia. Poika on kova leikkimään ja rakastaakin temmeltää vapaalla aidatulla pihalla laumatovereidensa kanssa. Jos Moglilta kysytään, paras asia on ihmisten herkut ja koirakaverit.
Etsimme Moglille kotia, jossa ollaan valmiita herkän koiran kotiutumistaipaleeseen. Mogli on reipastunut paljon sosialisen lauman ansiosta, mutta kotiuduttua voi kaikki muutos elämässä aiheuttaa Moglin vetäytymisen ujon kuorensa alle. Poikaa ei adoptoida vilkkaan kaupungin keskustaan, mutta rauhallinen taajama voisi olla vaihtoehto. Mogli ei tarhalla hauku juuri ollenkaan, eikä reagoi aitojen ulkoonta kuuluviin ääniin, joten hänen oletetaan olevan suht hiljainen koira joka ei ilmoita asioita haukkumalla. Tämän ansiosta hänet voidaan sijoittaa myös kerrostaloon. Pienten lapsien perhe ei ole myöskään Moglille idyyli, vaan poika tarvitsee rauhallisen ja tasapainoisen ympäristön, aikuisperheestä. Koira ei osoittaudu olevan tarhalla mitenkään super aktiivinen. Vaikka voi olla, että Mogli on kotioloissa rauhallinen makoilija, emme adoptoi häntä kuitenkaan ainoastaan seurakoiraksi, vaan hänen perheeltä vaaditaan sitoutumista myös koiran aktivointiin eri tavoilla. Mogli ei ole koskaan, missään tilanteessa osoittanut aggresiivisuutta ihmisiä kohtaan, edes epämukavissa eläinlääkärin toimenpiteissä. Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin.
Luonnekuvaukset rakentuvat kuitenkin koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.


















































