Diego


Ikä: s. 5/2023
Sukupu
oli: Uros, leikattu
Koko: n. 50 kg
Sijainti: Map ”NEW LAND”

Olemme kesän mittaan seuranneet Diegon muuttuvaa terveydentilaa yhdessä eläinlääkärin kanssa. Diegolla alkoi esiintymään rajuja epilepsiakohtauksia, eivätkä lääkehoidot tehonneet. Diego nukutettiin ikiuneen Romaniassa, eikä valitettavasti päässyt koskaan perheensä luo.
Osanotot Diegon perheelle :white_heart::rainbow:

Diego, syntynyt arviolta 5/2023, n. 50kg / 70cm leikattu uros

Diegolla on surullinen tarina, joka on Romaniassa valitettavan tyypillinen. Pentuna Diego on otettu vahtikoiraksi pihaan uskomuksella, että iso musta vahvarakenteinen koira pelottaa ohikulkijat kauemmas. Diegon korvat ja häntä typistettiin. Diego ei kuitenkaan sopeutunut tehtävään, johon se oli hankittu kiltin luonteensa puolesta. Perhe hylkäsi Diegon kunnalliselle tarhalle Bukarestiin. Tietojemme mukaan Diego adoptoitiin tarhalta kolmesti samaan tarkoitukseen ja aina se palautettiin takaisin tarhalle tuhansien muiden koirien joukkoon. Viimeisimpänä Giurgiussa asuva perhe adoptoi Diegon vahtikoiraksi, josta joutui jälleen palautetuksi. Tällä kertaa kuitenkin eri paikkaan, Giurgiun kunnalliselle tarhalle. Giurgiun kunnalliselta tarhalta otettiin yhteyttä Magdaan ja pyydettiin Diegolle apua. Tiedossa oli, että Diegon adoptiomahdollisuudet Romaniassa olisivat heikot. Jos poika adoptoitaisiin, olisi tarkoituksena ainoastaan pihalla pelättimenä olo. Magda haki Diegon pois tarhalta New Landille ja pyysi meiltä apua.

Aktiivit menivät Diegon häkkiin, eikä vieraiden ihmisten saapuminen aiheuttanut pojassa juuri reaktiota. Diego seisoi paikallaan ja nautti lämpimästä kesäpäivästä silmiä siristellen ja tuulta haistellen. Hetken päästä Diego hivuttautui viereen ja painautui vasten jalkaa silityksiä hakemaan.

Diego on luonteeltaan rauhallinen ja kiltti. Poika nauttii silityksistä ja ihmisen läheisyydestä. Tällä hetkellä Diego asuu pienemmän narttukoiran kaverina ja yhteiselo kaikkien eläimien kanssa on sujunut ongelmitta. Diego sopeutuu myös kissakotiin. Tarhakaverilla on taipumusta ruoan pomottamiseen, jonka vuoksi koirat syövät erillään. Magda sanoi, että Diego on hyvin tasapainoinen koira joka ei hetkahda juuri mietään. Riehakkaasta retuutusleikistä ihmisen kanssa Diego ei pitänyt ja ilmaisi sen tuhahtamalla ja poistumalla paikalta. Tarhalla Diego on hiljainen.

Etsimme Diegolle kotia, jossa perheellä olisi kokemusta molossirotuisista koirista. Diego nauttisi omasta pihasta, jossa seurailla ympärillä tapahtuvia asioita.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.