Viola
Ikä: synt. n. 12/2013
Sukupuoli: narttu, leikattu
Koko: n. 25 kg
Sijainti: MAPin New Land, Romania
Saapunut tarhalle: 12/2013
Viola on yksi yhdistyksemme adoptio-ohjelmaan valikoituneista senioreista, jolla on takanaan jo useampi vuosi tarhakoiran elämää ja jolle toivommekin voivamme tarjota onnelliset ja lempeät eläkepäivät jonkun rakastettuna perheenjäsenenä. Vanhojen koirien kodinsaantimahdollisuudet eivät ole kovin kaksiset, mutta juuri siksi haluammekin nostaa esiin näitä unohdettuja aarteita.
Herttainen Viola on elänyt pennusta asti Magdan hoivissa eikä hän tiedäkään muunlaisesta elämästä kuin mitä koiratarhalla on oppinut. Viola on varttunut MAPin vanhalla tarhalla, jossa oli hyvin arka. Hänet siirrettiin sittemmin Mapin uudelle New Land -tarhalle stressittömämpään ympäristöön ja ympäristönvaihdos onkin tehnyt Violalle hyvää ja vanha rouva on alkanut vähän kerrassaan rohkaistua.
Ihmisiin Viola suhtautuu varovaisen uteliaasti. Hän hakee makupaloja kädestä ja on kiinnostunut tarhassa vierailevista ihmisistä, mutta pakenee kosketusta. Toisten koirien kanssa Viola tulee toimeen ja hän asuukin samassa laumassa sivuillamme kotia etsivän Paulan kanssa.
Koko ikänsä tarhalla eläneenä Violalla ei ole aavistustakaan siitä, millaista on olla kotikoira ja hänen tulevan kotinsa tuleekin olla varautunut siihen, että kotiutumisprosessi vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja aivan kaikki on Violalle täysin uutta ja ihmeellistä. Vanhana koirana Viola ei välttämättä sopeudu uuteen elämään yhtä nopeasti kuin pennut tai nuoret koirat, mutta samalla hän on kaikkien näiden tarhavuosiensa jälkeen ansainnut lämpimän ja turvallisen paikan juuri häntä rakastavan perheen silmäteränä.
Viola adoptoidaan uuteen kotiin eristyisadoptiona. Hänelle etsitään rauhallista ja lempeää kotia, jossa arki rullaa seniorikoiralle sopivan rauhallisesti ja tasaisesti. Viola varmasti hyötyisi tasapainoisesta ja rauhallisesta koirakaverista.
Vaikka Viola on tarhaluonteeltaan lempeä ja rauhallinen, täytyy tulevan perheen kuitenkin ymmärtää että tarhakäytös saattaa muuttua koiran kotiuduttua. Siitä, mitä rotuja koirissamme on, emme tietenkään tiedä. Kaikki koiramme ovat arvokkaan sekarotuisia.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää että koira ei ole välttämättä vuosiin päässyt pureskelemaan mitään muuta kuin huonolaatuista ruokaa ja tarhan kaltereita, joten koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.