Maxi

Maxi on löydetty emonsa ja 2 siskonsa kanssa pellolta haahuilemasta. Pentue kuljetettiin Bukarestiin asumaan eläinsuojalle.
Maxi on on noin 1 v 3 kk ikäinen pieni, n. 7-10kg kokoinen leikattu tyttö. Maxi tutustuu reippaasti uusiin ihmisiin. Hän hakee mieluusti nameja ja paijauksia myös täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Muiden koirien kanssa Maxi tulee hienosti toimeen. Maxin emo ja toinen siskoista on jo matkustaneet Suomeen omiin koteihinsa ja nyt toivoisimmekin että myös nämä kaksi sisarusta läytäisivät itselleen omat kodit.
Maxi sopii hienosti toisen koiran kaveriksi, mutta uskomme hänen pärjäävän myös ainoana koirana. Tulevan kodin tulee huomioida se, että Maxi on aina elänyt sisarustensa kanssa ja aluksi uudet asiat voivat jännittää tyttöä.
Maxi asuu sisätiloissa, mutta ei silti ole esimerkiksi sisäsiisti. Tämä onnekas tyyppi on valmis matkustamaan joulukuussa, jos vain se oma rakastava koti löytyisi, mistä ei enään ikinä joudu tulla hylätyksi. Vaikka Maxi asuu sisällä, lähtee hän, kuten jokainen muukin tarhakoira nollista, eikä tuleva koti saa odottaa/vaatia koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa. Jokainen katukoira ansaitsee kärsivällisen perheen, kenellä on aikaa ja halua opettaa pentu kunnon kansalaiseksi.
Mikäli kiinnostuit tytöstä, ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Maxi tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelma.
Tautitesteistä voit lukea täältä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.




