Micuta
Ikä: s. 6/2017
Sukupuoli: Narttu, leikattu
Koko: n. 5-7 kg
Micuta, syntynyt arviolta 6/2017, n. 5-7kg leikattu narttu
Romanian eläinsuojelija-ystävämme Iulia otti meihin yhteyttä ja pyysi apua ystävänsä koirille. Hänen ystävänsä oli pelastanut kaduilta koiria jo vuosien ajan. Koirat elävät pihalla, mutta heillä on hyvät suojat ja aitaukset jokaiselle. Koirat ulkoilevat pihalla säännöllisesti, ovat tottuneita ihmisiin sekä ”kotikoiran” elämään, niin hyvin kun se on Romaniassa pihakoirana ololla on mahdollista. Iulian ystävä joutuu kuitenkin avioeron vuoksi muuttamaan pois asunnostaan, eikä voi ottaa koiria mukaan. Iulia pyysi meiltä apua ja me lupasimme yrittää löytää koirille uudet kodit Woffan adoptio-ohjelman kautta.
Iulian ystävä löysi Micutan viisi vuotta sitten pellolta. Tuore äitikoira oli hätääntyneenä betonilaatan vieressä ja uikutti. Laatan alta paljastui kolme pentua, joista yksi oli enää hengissä. Hengissä ollut pentu Jean etsii myös omaa kotiaan Woffan adoptio-ohjelmassa.
Viimeiset viisi vuotta Micuta on elänyt oman perheen pihalla ja ulkoillut aidatulla pihalla. Micuta asuu laumassa uroksien ja narttujen kanssa ja tulee toisten kanssa mutkattomasti toimeen. Tyttö on tottunut ihmisen käsittelyyn ja läsnäoloon.
Etsimme Micutalle kotia ainoana koirana tai toisen kiltin koiran kaveriksi. Odotamme perheeltä ymmärrystä siitä, että Micuta voi ottaa kodin vaihdon raskaasti ja kotiutuminen voi olla hidasta.
Micuta etsii omaa kotiaan erityisadoptiona, koska on yli 7 vuotias.
10.3.2024 kuulumisia:
”Tyttö oli todella rauhallinen ja kiltti. Oli aluksi tarkkailija mutta hetken oltuamme tuli hakemaan herkkuja ja rapsutuksia. Kodin täytyy olla rauhallinen missä ymmärretään herkän koiran sielunelämää”
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa Romaniassa. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.