Mirage


Ikä: Synt. n. 3/2015
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 20-25 kg
Sijainti: MArgaretan eläinsuoja, Romania
Saapunut tarhalle: 1/20
24

Mirage, syntynyt arviolta 3/2015, n. 20-25kg, leikattu narttu

Mirage tarvitsee oman kodin pikaisesti.

Mirage on elänyt aina kotikoiran elämää. Se on viettänyt päivät sisällä kotona nukkuen, ulkoillen, syöden sekä oman ihmisen kanssa aikaa viettäen. Miragella on jo ikää, mutta vanhuus ei tytöstä vielä näy. Alkuvuodesta 2024 Miragen omistaja kuitenkin menehtyi. Miragen maailma romuttui, sen tärkein ihminen oli poissa. Ihminen, jonka kanssa Mirage oli viettänyt koko elämänsä. Mirage ei tiennyt muusta, kun omasta kodista ja ihmisestä. Se ei tiennyt miten kurja loppuelämä sillä tulisi tarhalla olemaan.

Omistajan menehtymisen jälkeen Mirage siirtyi Margaretan eläinsuojalle asumaan. Asuminen kymmenien muiden koirien kanssa ilman rauhaa, ihmisen rakkautta ja oman kodin tuntua ei sovi Miragelle. Tyttö ei ole tottunut tuollaiseen elämään ja ympäristöön. Eläinsuojalla asuminen on Miragelle stressaavaa.

Aktiivimme tapasivat Miragen maaliskuussa 2024. Tyttö olisi halunnut viettää koko ajan aikaa ihmisen lähellä. Mirage turvautui nopeasti myös vieraisiin ihmisiin. Luonteeltaan Mirage on rauhallinen, tasapainoinen, kiltti ja sosiaalinen. Kovin aktiivinen tyttö ei ole, mutta hänestä saa kaverin varmasti rauhallisemmille kävelylenkeille. Tyttö tulee toimeen muiden koirien kanssa ongelmitta. Uskomme, että Miragesta saa lojaalin perheenjäsenen. Mirage osaa kävellä hihnassa ja on matkustanut autossa.

Uskomme Miragen sopeutuvan moneen erilaiseen asumismuotoon. Etsimme tytölle kotia, jossa perhe ymmärtää seniorikoiran sielunelämää sekä tarpeita ja kuinka raskaasti koira voi näin suuren muutoksen ottaa.

Koska Mirage on yli 7 vuotias, etsimme tytölle kotia erityisadoptiona.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla ei ole myöskään mitään aktiviteetteja, eikä etenkään mitään purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koira ei ole välttämättä vuosiin päässyt pureskelemaan mitään muuta kuin huonolaatuista ruokaa ja tarhan kaltereita, joten koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.