Benji

Ikä: S. noin 12/2025
Sukupuoli: Uros
Koko: n. 12kg
Sijainti: Romaniax
Margaretan ystävä löysi Bukarestin ulkopuolelta metsästä kolme pentua sekä emokoiran. Pennut olivat vielä hyvin pieniä ja olivat todennäköisesti syntyneet metsään. Margaretan ystävä otti perheen mukaansa ja eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen perhe siirtyi Margaretan eläinsuojalle. Valitettavasti emokoiralta löytyi positiivinen sydänmatotartunta ja tästä syytä äiti tulee Woffan adoptio-ohjelmaan vasta myöhemmin.
Benji lähestyy vieraita ihmisiä kiinnostuneena häntä vispaten. Poika antaa silittää ja nostaa syliin. Benji ei kuitenkaan tunkeile ihmisen huomioon, vaan odottaa maltillisesti omaa vuoroaan ja tilaansa. Luonteeltaan poika on reipas, sosiaalinen ja rohkea. Muiden pentujen kanssa Benji leikkii ja viihtyy muiden koirien lähellä. Margareta kuvailee Benjiä pentulauman pomoksi, joka pitää huolen että meno ei mene liian kovaksi. Aktiiviemme vieraillessa Benji komensi muita pentuja liiallisesta haukkumisesta ja itsensä päälle hyppimisestä, mutta esimerkiksi huomion tai herkkujen jakaminen ei aiheuttanut Benjissä reaktiota.
Pentujen emo on n. 12 kiloinen, mutta pennuista odotetaan kasvavan keskikokoisia. Kissoja Benji ei ole tavannut.
Etsimme Benjille kotia, jossa sitoudutaan koiran kotiuttamiseen. Benjin kohdalla asumismuotoa ei ole rajattu ja uskomme pojan sopeutuvan ainoaksi koiraksi tai toisen koiran kaveriksi. Benji voisi sopia myös lapsiperheeseen.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.











