Ensio


Ikä: s. 7/2025
Sukupu
oli: Uros, leikattu
Koko: n. 10 kg 35c
Sijainti: Romania

Ensio, Syntynyt arviolta 7/2025, 10kg / 35cm leikattu uros

Giurgiun kylässä asuva nainen oli pelastanut pienen koiraperheen kadulta omalle pihalleen. Emo Estel ja pennut Eerik, Einari ja Ensio elivät muutaman kuukauden ajan kotihoitajan aidatulla pihalla. Pennut alkoivat kuitenkin vilkastumaan ja nainen ymmärsi, että koiraperheelle olisi parempi löytää kodit muualta, rakastettuina perheenjäseninä. Naisella oli kotona jo valmiiksi 10 koiraa, joten hänen resurssit eivät riittäneet neljän aktiivisen koiran kanssa. Eläinlääkärimme Magda pyysi meiltä apua koiraperheen kanssa ja näin nelikko aloitti omien kotien etsinnän Woffan adoptio-ohjelmassa.

Ensio on sosiaalinen tutuille ihmisille ja muille koirille. Pojalla ei ole paljoa kokemusta vieraista ihmisistä. Tutun ihmisen Ensio antaa nostaa syliin ja käsitellä. Poika on perusaktiivinen ja hellyydenkipeä pentu.

Ensiolle etsitään kotia, jossa ollaan valmiita touhuamaan nuoren aktiivisen koiran kanssa. Uskomme Ension sopeutuvan myös lapsiperheeseen, eikä asumismuotoa ole rajattu. Kuten rescue-koirilla usein, kotiutuminen on yhteinen matka, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Lopullinen sopeutuminen uuteen ympäristöön tapahtuu vähitellen, ja matkan varrella koetaan sekä onnistumisia että haasteita. Jokainen askel vie kuitenkin lähemmäs sitä hetkeä, kun koira tuntee olonsa täysin turvalliseksi ja osaksi perhettä. Pentu on kuitenkin jo nyt Romaniassa asuessaan osoittanut olevansa iloinen ja reipas pentu, josta kasvaa varmasti upea perheenjäsen oikeanlaisessa kodissa. Jos haluat tarjota pennulle turvallisen ja rakastavan kodin, täytäthän adoptiohakemuksen nettisivujemme kautta.

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.