Lulu

Ikä: s. 5/2024
Sukupuoli: Narttu, leikattu
Koko: n. 10kg
Sijainti: Romania
Lulu on muuttanut siskonsa Lolan kanssa Suomeen samaan kotihoitopaikkaan 13.9. ja on nyt valmis etsimään omaa loppuelämän kotia.
Kotihoitajan kertomana koirasta: ”Lulu on ollut Suomessa vasta hieman yli kuukauden ja siinä ajassa reipastunut huomattavasti. Hän on nuori ja mukautuvainen, perusluonteeltaan melko rauhallinen ja selvästi enemmän kiinnostunut ihmisistä, kuin esim. metsän hajuista, eikä vaikuta pätkääkään riistaviettiseltä. Uudet ihmiset vielä jännittävät, mutta kotihoitajan perhe saa jo silitellä ja ottaa syliin. Heille heilutetaan häntää, läpsäistään tassulla valjaita puettaessa aamulla ja kipitetään kiltisti perässä. Lenkillä kulkee ihan vieressä ja napittaa usein suoraan silmiin. Ei hauku lenkillä mitään, mutta väistää ohikulkijat ojan puolelle. Koirista ei ole ulkona sen kummemmin utelias, kunhan katsoo. Muuten ei tunnu erityisesti jännittävän lapsia tai miehiä, vaan on tasaisesti vieraita kohtaan ujo.
Kotioloissa on oikein mainio seurakoiran alku joka mielellään on kaikessa mukana, mutta osaa myös rauhoittua omalle paikalle. Alussa harjoiteltiin valjaiden pukemista ja ihan remmissä kävelyä, mutta näiden suhteen ei ole ollut enää haasteita. Tosin jos sattuu jotain yllättävää, esim. kerran kaatui pyörä vieressä, niin se aiheuttaa hetkellisen paniikin. Lempeällä juttelulla siitä on tähän mennessä päästy eteenpäin. Kotona olevien koirien kanssa tulee mainiosti juttuun ja kyläilevä koirakin hyväsytään nopeasti, kunhan eivät häröile, koosta riippumatta, eli ei erityisesti jännitä isoakaan koiraa.
Kissoja kotihoidossa on kaksi ja niiden kanssa tullan mainiosti toimeen. Muutama päivä toista kissaa vähän pelkäsi, mutta nyt ovat sulassa sovussa. Tosin meidän kissat on koirakonkareita. Lulu ei ole tuhonnut yhtään mitään ja on ollut täysin sisäsiisti jo pari viikkoa. Tosin yöt nukkuu siskonsa kanssa saunaosastossa, mutta muuten on vapaana talossa. Autossa matkustaa todella mielellään ja hyppää sinne heti kun ovi avataan.
Yksinoloa ei olla päästy harjoittelemaan, koska kotihoidossa on myös Lulun sisko Lola, sekä muita koiria. Jos kuitenkin ihminen on ollut poissa ovat vain nukkuneet yhdessä sohvalla. Lulu ei ole ruuan suhteen ahne, eikä resurssiagressiivinen. Vatsa toimii hyvin, eikä ruuan suhteen ole ilmennyt mitään ongelmia, tänä aikana on syöty sekä kana-, että kalapohjaista kuivamuonaa ja lisänä ollut mm. paistettua jauhelihaa ja raejuustoa. Turkki on helppohoitoinen johon ei näytä lika erityisesti tarttuvan. Toki ei missään mutaojissa olla kieritty, mutta metsässä kuitenkin käyty ihan joka päivä”
Lulu hyötyisi tulevassa kodissaan koirakaverin seurasta, mutta uskoisimme sen sopeutuvat myös elämään ainoana koirana. Lulu on tottunut pääsemään tarpeilleen melko nopeasti, joten hyötyisi sisäsiisteyden kannalta omasta pihasta. Lulua ei adoptoida kovin vilkkaaseen ympäristöön, mutta rauhallinen esikaupunkialue varmasti sopisi. Lulun ei ole kuultu haukkuvat kotihoidossa ollenkaan esimerkiksi äänille joten sen puolesta tyttö voisi asua hyvin myös kerrostalossa. Lulu voidaan adoptoida myös lapsiperheeseen, jossa olisi hieman isompia lapsia. Koira on tavattavissa puhelinhaastatteluiden jälkeen Korppoossa.
Jos sinulla on tarjota loppuelämän mittainen koti koiralle, voit täyttää adoptiohakemuksen nettisivujemme kautta.
Lulun ja hänen siskon Lolan tarina on tavanomainen monelle kulkukoiralle, tai koiralle joka on asunut ennen perheessä mutta joutunut hylätyksi.
Siskokset elivät kadulla, maaseudulla Romaniassa ja yhtenä päivänä etsiessään ruokaa erehtyivät väärän naisen pihalle. Tämä nainen löi ja pahoinpiteli molempia koiria, tarkoituksena häätää heidät tontiltaan pois jonkin sortin ruoan lähettyviltä mitä siskokset nälissään kovasti havittelivat. Siskokset eivät kuitenkaan lähteneet lopullisesti vaikka nainen niin toivoi, ja palasivat useasti samalle pihalle, jonka seurauksena nainen yritti myrkyttää molemmat koira hengiltä ja kertoi pihaansa häiritsevistä koirista jotka yrittää myrkyttää toiselle henkilölle. Tämä henkilö oli onneksi eläinrakkaampi kuin pahoinpitelevä nainen ja tiesi Magdalla juuri sinä päivänä lähellä olevasta sterilointipäivästä, jonne vei koirat.
Siskokset steriloitiin ja tästä heidän matka jatkui kohti eläinsuojelija ystävämme Oanan kotihoitopaikkaa.
Lulu on toipunut ihmisen julmuudesta yllättävän hyvin ja on löytänyt kotihoitajaa Oanaa kohtaan luottamukse hiljalleen. Oanan luona koirat saavat tulla omaa tahtia tutustumaan ihmiseen, joka on osottautunut Lululle oikein hyväksi tavaksi rakentaa luottamusta. Lulua vielä hieman jännittää, jos ihminen kääntyy äkisti häntä kohti, jolloin hän väistää, mutta kun ihminen on rauhassa hänen seurassaan, eikä tee äkkinäisiä liikkeitä, on Lulu uskaltautunut jakamaan kotihoitajalle jo muutaman pusunki. Lululle etsitään rauhallista kotia, missä hän saa rakentaa luottamuksen omaan laumaan ja siihen kuuluviin ihmisiin rauhassa, omaan tahtiin. Lulu hyötyisi reippaan ja ehdottomasti kiltin koiran seurasta, mutta hänet adoptoidaan myös yksinasujaksi rauhalliseen kotiin, missä ollaan valmiita tarjoamaan hänelle vakaa ympäristö. Lulua ei adoptoida lapsiperheeseen, sillä hän pelkää ihmisen äkkinäisiä liikkeitä luultavasti lyömisen johdosta.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.





























