Nani


Ikä: s. 3/2025
Sukupu
oli: Narttu, leikattu
Koko: n. 16 kg
Sijainti:
Tampere, Suomi

EDIT! Emme ota Nanista enempää hakemuksia vastaan suuren hakijamäärän vuoksi!


Nani on saapunut omaan kotiin syyskuussa 2025, mutta etsii nyt itsestään riippumattomista syistä uutta kotia perheestä, jolla on aikaa ja resursseja touhuta aktiivisen juniorin kanssa. Nanille etsitään kotia rauhalliselta asuinalueelta ja hänet voidaan adoptoida myös lapsiperheeseen. Nani asuu nyt kerrostalossa ja reagoi rappukäytävän ääniin, joten tulevan kodin olisi hyvä olla joko rivi- tai omakotitalossa. Nani adoptoidaan yksinasujaksi tai kiltin ja reippaan koirakaverin seuraan. Nani on lenkeillä uutena juttuna näyttänyt reaktiivisuuden merkkejä muita koiria kohtaan, joten tämän työstämiseen vaaditaan uudelta perheeltä alusta asti positiivista koulutusta ja reagointia. Nani ei ole missään nimessä vihainen koira, vaan näyttää epävarmuutensa reaktiivisuutena.


Omistajan kertomana Nanista:

”Nani on noin 16-kiloinen (punnittu klinikalla 6.2.) sisäsiisti koira, jolla on ystävällinen, kiltti ja leikkisä luonne. Tyttö on erittäin ihmisrakas ja pitää erityisesti myös lapsista. Lenkeillä Nani kiinnostuu usein lastenvaunuista ja hakeutuu mielellään pienten lasten luo. Se tulee hyvin toimeen esimerkiksi veljeni reilun kaksivuotiaan lapsen kanssa, joten Nani voisi sopia myös lapsiperheeseen.

Nani viihtyisi todennäköisesti parhaiten rauhallisessa ympäristössä, esimerkiksi taajaman laidalla tai maaseudulla omakotitalossa, jossa se pääsisi viettämään paljon aikaa ulkona lenkkien lisäksi.
Vieraat ihmiset saavat Nanin helposti kierroksille, ja rauhoittumisessa on silloin haasteita. Lenkeillä Nani on viime aikoina alkanut ärhennellä muille koirille, minkä vuoksi koirakontakteja on vältetty. Se saattaa vaikuttaa siltä, että voisi käydä kiinni, joten sitä ei päästetä muiden koirien lähelle. Ärhentelystä huolimatta Nani kuitenkin usein itkee toisten koirien perään, mikä viittaa siihen, että se olisi kiinnostunut tutustumaan niihin. Myös tummiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset, erityisesti hupulliset henkilöt, saavat Nanin joskus ärhentelemään, etenkin hämärällä.
Kotona Nani saattaa välillä haukkua rappukäytävän ääniä, mutta sen kanssa on harjoiteltu hiljaa-käskyä.

Hihnakäyttäytymisessä on vielä harjoiteltavaa: kontaktin ylläpitämisessä sekä vetämisen ja seilaamisen vähentämisessä.
Yksinolon harjoittelu oli jo sujunut paremmin, mutta suojakaulurin poistamisen jälkeen levottomuus palasi. Yksin jäädessään Nani saattaa itkeä, ulvoa tai haukkua satunnaisesti. Aiemmin se pärjäsi parhaimmillaan jopa seitsemän tuntia yksin, mutta silloin se ehti myös pureskella esimerkiksi takin helman. Se kuitenkin osaa välillä rauhoittua nukkumaan. Tuhoaminen oli jo vähentynyt, mutta alkoi uudelleen kaulurin poistamisen jälkeen, ja kohteena on ollut sekä oma irtaimisto että vuokra-asunnon kiinteitä osia. Kaulurin aikana Nani vaikutti nukkuvan ja rauhoittuvan enemmän, mahdollisesti kynsivamman aiheuttaman olon vuoksi.
Nani ei enää seuraa kotona ihmistä jatkuvasti perässä, kuten aiemmin teki. Se viihtyy usein myös omissa oloissaan, mutta tulee mielellään syliin makoilemaan ja rapsuteltavaksi. Yksin jäädessään se ei yleensä syö eikä koske kongiin tai muihin virikkeisiin. Välillä se hyppii yksin ollessaan sohvapöydälle tai työpöydälle “katselemaan” ulos, vaikka sälekaihtimet ovat kiinni. Tätä se ei kuitenkaan tee silloin, kun kotona on ihmisiä.
Peseytyminen ei ole Nanin mielestä mukavaa: se pelkää suihkua, eikä herkut tai nuolumatot auta tilanteessa. Stressaantuneena tai ahdistuneena se ei yleensä syö – sama ilmiö näkyy myös yksinolotilanteissa. Muuten se syö normaalisti esimerkiksi iltapäivällä nappuloita kulhosta.

Nanin kynnen paraneminen oli aluksi hidasta, koska se onnistui ensimmäisen puolentoista viikon aikana avaamaan haavan useaan kertaan ja ylsi nuolemaan tassua kaulurista huolimatta. Nyt kynsi näyttää kuitenkin jo paljon paremmalta.

Koulutuksen suhteen Nanilla on välillä hieman valikoiva kuulo. Se osaa käskyt istu, maahan, tassu, tänne, irti/jätä, hiljaa ja alas (esimerkiksi pöydiltä tai sohvan käsinojalta), mutta innostuessaan tai ulkona, jos jokin ihminen tai koira vie sen huomion, se ei aina kuuntele komentoja.
Nani matkustaa vielä hieman epävarmasti: henkilöautossa se on oksentanut, joten sillä saattaa olla matkapahoinvointia. Bussissa matkustaminen jännittää sitä myös, mutta siellä se ei ole vielä oksentanut. Sen sijaan hampaiden pesu onnistuu hyvin, ja myös kynsien leikkaaminen sujuu.
Yöisin Nani tulee usein jossain vaiheessa viereen nukkumaan ja aamulla se hakeutuu ensimmäisenä kainaloon tai päälle rapsuteltavaksi. Sohvalle tuleminen on sallittua. Se on myös hyvin perso ruoalle ja herkuille.
Ruoansulatuksen osalta on huomattu, että Nanin vatsa ei todennäköisesti kestä nautaa. Kaikki nautaa sisältäneet ruoat ovat aiheuttaneet sille ripulia.”

Nani on tavattavissa Tampereella puhelinhaastatteluiden jälkeen.


Tästä alaspäin pääset lukemaan tietoja ennen Suomeen saapumista:

Nani on nyt heinäkuussa noin 4 kuukauden ikäinen, 5-kiloinen tyttöpentu, jonka elämän alku on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hän syntyi maaliskuussa 2025 vaatimattomiin ulko-olosuhteisiin, joissa suojaa antoi vain vanha, ränsistynyt koirankoppi ja paljas maa. Ympäristö oli karu ja turvaton, mutta onneksi Nani sisaruksineen pelastettiin ajoissa parempaan huomiseen. Emo jäi valitettavasti vanhalle omistajalle, mutta onneksi kuitenkin hänet saatiin steriloitua, jotta hänen ei tarvitse enää koskaan synnyttää ei toivottuja pentuja lisää maailmaan, joka on jo valmiiksi täynnä kodittomia eläimiä.
Nani on osoittanut olevansa todellinen selviytyjä: hän on utelias, sosiaalinen ja avoin uusille ihmisille sekä tilanteille. Pennun elämä on nyt täynnä leikkiä, tutkimusretkiä ja läheisyyden hakemista. Hän asuu tällä hetkellä Magdan ystävällä pihalla, jossa hän on saanut kokea turvaa ja huolenpitoa. Nani on tottunut erilaisiin ääniin ja arjen askareisiin mitä ihminen ulkona pentueen kanssa touhuaa, ja suhtautuu luottavaisesti uusiin asioihin.


Nani etsii kotia, jossa hän saa rakkautta, aikaa ja mahdollisuuden oppia uutta. Hän sopii monenlaiseen perheeseen – niin kerrostaloon, rivitaloon kuin omakotitaloonkin, kunhan tulevalla kodilla on resurssit pennun hoitoon ja sitoutumiseen. Aikuisena Nani kasvaa arviolta noin 20-kiloiseksi keskikokoiseksi koiraksi emon koon perusteella ja liikunta, sekä aktivointi tulevat olemaan tärkeä osa hänen arkeaan.

Kuten rescue-koirilla usein, kotiutuminen on yhteinen matka, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Lopullinen sopeutuminen uuteen ympäristöön tapahtuu vähitellen, ja matkan varrella koetaan sekä onnistumisia että haasteita. Jokainen askel vie kuitenkin lähemmäs sitä hetkeä, kun koira tuntee olonsa täysin turvalliseksi ja osaksi perhettä. Nani on kuitenkin jo nyt osoittanut olevansa iloinen, tasapainoinen ja luottavainen pentu, josta kasvaa varmasti upea perheenjäsen oikeanlaisessa kodissa. Jos haluat tarjota Nanille turvallisen ja rakastavan kodin, ota rohkeasti yhteyttä. Ehkä juuri sinä olet se, jonka kanssa Nani saa aloittaa uuden elämän!

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.