Fiia

Ikä: s. 1/2025
Sukupuoli: Narttu, saapuu steriloituna
Koko: n. 10kg
Sijainti: Romania
Fiian tarina alkoi romanialaiskylästä, jossa hän syntyi emokoiran pentueeseen. Emokoiran omistajaa pennut eivät kiinnostaneet, joten onneksi MAP-tarhan eläintenhoitaja otti koko viiden pennun lauman huomaansa. Yksi pennuista on saanut kodin Romanialaisesta perheestä tarhanhoitajan ystävältä, joten neljä sisarusta etsii koteja kauttamme. Nyt pentu asuu hoitajan pihalla, missä hän saa rakentaa turvallisessa ympäristössä luottamusta ihmisiin. Fiia painaa nyt heinäkuussa noin 10kg ja hänestä arvioidaan kasvavan keskikokoinen koira.
Fiia on luonteeltaan veljiään reippaampi ja sosiaalisempi pentu, joka suhtautuu ihmisiin luottamuksellisesti ja iloisesti. Paikassa, jossa lauma asuu ei käy juuri koskaan vieraita ihmisiä, joten pentujen sosialistaminen on jäänyt minimiin, mikä on niin koiratarhoilla, kuin Fiian kaltaisessa asuinympäristössä yleistä ja tämä tulee aina huomioida kun adoptoi rescuekoiran, joka on kasvanut vailla sosialistamista.
Fiialle etsitään sitoutunutta ja tasapainoista perhettä, jolla on aikaa sekä resursseja touhukkaalle pentukoiralle. Kuten rescue-koirilla yleensä, kotiutuminen on yhteinen matka, jossa tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Lopullinen sopeutuminen uuteen ympäristöön selviää vasta kotiutumisen myötä, ja matkaan mahtuu sekä onnistumisia että haasteita. Fiia voidaan adoptoida kotiin missä on vanhempia lapsia, sekä asuinmuodolla ei ole rajauksia. Fiia sopii niin yksinasujaksi, mutta myös koti jossa on ehdottomasti kiltti ja sosiaalinen koirakaveri odottamassa voisi olla myös oikein hyvä vaihtoehto. Pentujen kanssa samassa pihassa asuu useita kissoja ja koirat eivät näihin reagoi juuri mitenkään.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.















