Leo


Ikä: n. 2-vuotias
Sukupu
oli: Uros, kastroitu
Koko: n. 10-12kg
Sijainti: Romania

Leo on löytynyt Romanian pääkaupungista Bukarestista vaeltelemasta autotieltä. Isossa kaupungissa on vapaana juoksentelevalle koiralle paljon vaaroja, joten Leo pelastettiin autojen seasta. Poikaa ei oltu kastroitu, eikä hänellä ollut mikrosirua tai muutakaan merkkiä omistajasta, joten hänet vietiin Margaretan eläinsuojalle missä Leo odottaa nyt oman loppuelämän kodin löytymistä.

Leo on luonteeltaan energinen, leikkisä ja lempeä poika, jonka on vaikeaa pysyä paikallaan, kun tutkittavaa ja touhuttavaa olisi maailmassa niin paljon. Leo on sosiaalinen ja tulee loistavasti toimeen muiden koirien kanssa ja rakastaa ihmisten seuraa. 

Leolle etsitään aktiivista kotia, jossa jaksetaan touhuta energisen koiran kanssa ja ymmärretään liikunnan ja virikkeistämisen merkitys. Sosiaalisuutensa vuoksi Leo voisi sopia kotiin, jossa on jo koirakaveri odottamassa, mutta hän pärjäisi mainiosti myös perheen ainoana koirana. Uskomme, että Leo sopisi hyvin myös lapsiperheeseen. Tärkeintä on, että uudella kodilla olisi aikaa ja halua panostaa yhteiseen tekemiseen. Uskomme, että poika sopeutuisi myös mihin tahansa asumismuotoon. Leosta saat varmasti rakastavan ja uskollisen perheen jäsenen, joka tuo elämään vauhtia ja iloa.

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.