Levi


Ikä: s. 1/2025
Sukupu
oli: Uros, saapuu Suomeen leikattuna
Koko: n. 9kg
Sijainti: Roomania

Levi on yksi neljästä pennusta, jotka löydettiin autotien varrelta hylättynä. Yksi pennuista menehtyi pian pelastamisen jälkeen, mutta Levi ja hänen kaksi sisarustaan asustelevat tällä hetkellä MAPin tarhan työntekijän pihalla, usemman muun koiran kanssa. Levi sisaruksineen etsiikin nyt omaa kotiaan adoptio-ohjelmassamme, ettei pentujen tarvitsisi kasvaa aikuiseksi tarhoilla.

Levi on sisaruksista pienin ja siroin, mutta energiaa ja intoa löytyy yhtä paljon kuin muistakin. Päivät Levi leikkii muiden pentujen sekä aikuisten kanssa ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Levi on innokas ja iloinen, niin kuin pennut yleensäkin ovat. Levistä odotetaan kasvavan noin 20 kg kokoinen.

Levi on vielä nuori ja hänestä saisi varmasti luotettavan perheenjäsenen, kaverin lenkeille tai vaikkapa harrastuksiin. Pojalla riittää virtaa, joten ihan pelkäksi seurakoiraksi hänestä ei ole. Tulevan kodin asuinmuodolla ei ole väliä, mutta mikäli Levi asustelisi kerrostalossa, on uuden perheen hyvä ottaa huomioon, että haukkumista saattaa esiintyä sillä Levissä arvellaan olevan jonkin verran huskyperimää. Uudesta kodista olisi hyvä löytyä ymmärrystä nuorta koiraa kohtaan ja sitoutuneisuutta opettaa Leville kotikoiran tavat.

Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.

Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.

Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.

Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.

Lue lisää tautitesteistä.

Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.

Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.