Linda

Ikä: s. 9/2024
Sukupuoli: Narttu, leikattu
Koko: n. 4-5 kg
Sijainti: Porvoo, Suomi
Saapunut kotihoitoon: 15.11.
Linda saapui kotihoitoon Porvooseen 15.11. ja on sielä tavattavissa puhelinhaastatteluiden jälkeen.
Kotihoitajan kertomana koirasta:
”Linda on lyhyen tutustumisen jälkeen osoittautunut leikkisäksi tytöksi, joka tukeutuu paljon siskoonsa Chiliin. Linda välillä itkee ihmisen perään, mutta toistaiseksi rauhottuu Chilin kanssa pedille ajan kanssa. Linda rakastaa herkkuja ja ottaakin niitä jo kädestä vaikka aikaa kotihoidossa on kulunut hyvin lyhyt aika. Linda on siskoaan ujompi ja selkeästi Chili toimii kaksikon johtajana, mutta luiden ja ruoan syöminen vierekkäin onnistuu hienosti, vaikka välillä ihminen joutuukin viedä Lindalle Chilin varastaman hänen luun, sillä ei itse tätä ota takaisin. Siskokset leikkivät useasti päivässä yhdessä ja nukkuvat aivan kylkikyljessä, joten yhteisen kodin löytyminen olisi täydellinen vaihtoehto. Heidät kuitenkin adoptoidaan myös eri koteihin, ja Lindalla tulee olla reipas ja sosiaalinen koirakaveri odottamassa tulevassa kodissaan, jos yhteisadoptio ei ole mahdollista. Lindan ja Chilin erottaminen tulee olemaan tytöille suuri muutos elämässä ja tämän myötä luonne saattaa paljon muuttua. Tämä tulevan kodin on hyväksyttävä. Linda ei reagoi rappukäytävän ääniin ollenkaan, eikä pelkää yhtäkkisiä pamahduksia/kovia ääniä ja kodin yleiset äänet tuntuvat olevan tytöille tuttuja. Muiden koirien haukkumiseen kumpikaan ei reagoi mitenkään. ”
Siskoja ei adoptoida pienten lasten perheeseen, eikä vilkkaan kaupungin ydinkeskustaan. Linda ja Chili voidaan adoptoida nyös yhdessä talouteen jossa on valmiina koirakaveri/kavereita. He ovat tarhalla asuneet laumassa ja tulleet kaikkien kanssa hyvin toimeen.
Linda on löydetty kadulta omien pentujensa, siskonsa Chilin ja hänen pentujen kanssa pelokkaina ja arkoina. Lindan pennut valitettavasti menehtyivät pian pelastamisen jälkeen. Chilin pennut saatiin ensimmäiseksi turvaan Margaretan eläintarhalle, mutta Lindan ja Chilin pelastamisessa jouduttiin nähdä paljon vaivaa heidän pelokkuuden ja arkuuden takia. Lopulta heidätkin saatiin kiinni ja matka koiratarhaa kohti alkoi.
Linda on alkanut luottamaan ihmiseen Margaretan eläinsuojalla hiljalleen ja ei enää juokse tuttuja ihmisiä karkuun huoneen toiseen päähän. Linda asuu isossa laumassa missä on kaiken ikäisiä ja kokoisia koiria ja tyttö tulee heidän kaikkien kanssa toimeen erinomaisesti. Linda adoptoidaan sosiaalisen ja reippaan koirakaverin seuraan, mutta yhteisadoptio siskon Chilin kanssa on myös mahdollista. Tytöt muuttavat yhteiseen kotihoitopaikkaan kerrostaloon. Heitä ei kuitenkaan adoptoida arkuuden takia lapsiperheeseen tai vilkkaan kaupungin ydinkeskustaan. Molemmat koirista tarvitsevat aikaa, rauhallisia otteita ja hiljaista luottamuksen rakentamista.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.
























