Mary

Ikä: s.n. 10/2023
Sukupuoli: Narttu, steriloitu
Koko: n. 10 kg
Sijainti: Margaretan eläinsuoja
EDIT 15.6. emme ota koirasta enää hakemuksia vastaan.
Mary, arviolta 1-2 vuotias steriloitu narttu. 10kg
Mary on kahden pennun emo, joka löydettiin maaseudulta Margaretan tarhan työntekijän toimesta. Mary huomattiin ensimmäisen kerran, kun hän oli viimeisillään tiinenä. Tarhan työntekijä huolehti emosta ja pennuista parhaansa mukaan siihen saakka, kunnes tarhalla vapautui tilaa ja emo pentuineen saatiin turvaan. Valitettavasti kuitenkin kaksi pentua menehtyi kadulle ja vain kaksi, Mara ja Alfie selvisivät koiratarhalle asti.
Mary on luonteeltaan iloinen, sosiaalinen, reipas ja ehdottomasti kiltti koira, joka on luottanut ihmisiin alusta saakka. Mary asuu pentujensa lisäksi isossa laumassa, johon kuuluu kaiken kokoisia ja ikäisiä koiria ja tyttö on sopeutunut kaikkien kanssa yhteiseloon hienosti. Mary on hoitanut pentunsa hienosti ja nyt olisi emon aika löytää vihdoin perhe, joka huolehtisi vuorostaan hänestä – loppuelämän. 5/2025 tarhareissulla aktiivimme kuvailivat Mary tyttöä iloiseksi häärääjäksi joka pusutteli ja viihtyi myös vieraiden ihmisten syleiltävänä. Mary on avoin ja sosiaalinen koira joka luottaa todella nopeasti uusiin ihmisiin. Mary nauttii huomiosta ja rapsutuksista.
Mary voisi sopia myös lapsiperheeseen missä on jo taaperoiän ylittäneitä lapsia. Mary ei tarhalla hauku juurikaan tai ole kovinkaan äänekäs. Tyttö suhtautuu ympäristöön ja ääniin pelottomasti, joten hänet voidaan adoptoida myös hieman vilkkaammalle asuinalueelle. Toiveena olisi, että kolmikko pääsisi matkustamaan samalla autolla kohti omia kotejaan.
Kaikkien, jotka adoptoivat koiran Woffan kautta tulee sitoutua positiiviseen vahvistamiseen ja koiralähtöisiin koulutusmetodeihin. Kun adoptoi rescuekoiran, voi koiran käytös ja persoonallisuus muuttua paljon koiran kasvaessa/kotiutuessa. Perheen tulee olla varautunut koulutuksen taipaleeseen kuuluviin haasteisiin ja takapakkeihin eikä perhe saa olettaa koiralta mitään kotikoiran taitoja sen saapuessa.
Luonnekuvaukset rakentuvat koiran ollessa koiratarhalla. Suomeen saapuvalle koiralle tulee opettaa kärsivällisesti sisäsiisteys ja käytöstavat alusta lähtien. Koiran sopeutumiseen tulee varata aikaa – etenkin arempien ja pelokkaiden koirien kanssa. Jokainen koira ansaitsee perheen, missä edetään koirien ehdoilla, ei ihmisen. Koiratarhalla koirilla on harvemmin mitään aktiviteetteja, eikä etenkään kovinkaan hyvää purtavaa hampaille. Tulevan perheen tulee myös ymmärtää, että koirien hampaissa saattaa olla esimerkiksi hammaskiveä, jonka adoptoija sitoutuu hoidattamaan kotiutumisen jälkeen Suomessa.
Mikäli kiinnostuit koirasta ja pystyt tarjoamaan hänelle loppuelämän mittaisen rakastavan ja huolehtivan kodin, niin täytäthän ajan kanssa huolellisesti adoptiohakemuksen sivuiltamme.
Suomeen tulleet koiramme tautitestataan, madotetaan, loishäädetään, rokotetaan sekä sirutetaan ennen tuloa. Tutustu Woffan koirien rokotus- ja madotusohjelmaan.
Lue lisää tautitesteistä.
Tutustuthan näihin huolella ennen adoptiohakemuksen tekoa.
Woffa Ry on nyt sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin.








